Vaikka hän jälleen pääsisikin jalkeille, niin sen pahempi hänelle, jos on totta, mitä ihmiset sanovat, että piika väittää tohtorin niin sanoneen.
Isännällä on kuuma veri.
Jos joku ryhtyisi tekemään häntä mielettömäksi ja houkuttelemaan kotiinsa, niin vaatisi hän siellä uhalla oikeutensa ja — Tee se, kuiskasi ääni Helenan sisimmässä.
Siitä ei voisi mitään päätellä eikä todistella, — Tee se, kuiskasi ääni jälleen, mutta tällä kertaa tuntui siltä kuin olisi se puhunut vallan läheltä, hänen ulkopuoleltaan.
Herra Jumala, mitä ajatuksia nuo ovat?! Mikä minua vaivaa? — Hupsutuksia! — Yhtä synnillistä kuin tuhmaakin! — Jäisihän kuitenkin toinen — Ei hänkään elä ijankaikkisesti. — "Ei elä ijankaikkisesti", mutisi Helena, ikäänkuin toistaen sanoja, joita hänelle lausuttiin.
Sitten muisti hän äkkiä puhuvansa aivan itsekseen, hän katsahti arasti ympärilleen, sitten asettui hän nopeasti makuulle, veti peitteen päälleen ja sulki silmänsä. Mutta painaessaan päätään tyynyyn ajatteli hän uhkamielisenä: "Mielettömyyttä! Ikuisesti ei kukaan elä, mutta liian kauvan moni. Mitä sitten tapahtuisi?"
Se nähdään! kuiskasi ääni hänen sisässään.
Kylmä hiki valui hänen kaikista huokosistaan; sitten vapisi hän taas kuten kuumeen kourissa.
Se nähdään! kaikui aivan hänen korvaansa, ikäänkuin ulkoapäin.
Tällä hetkellä veti mies tuolla ylempänä pitkän henkäyksen ammollaan olevan suunsa kautta; se kuului korahdukselta.