Vaivoin sai Helena tukahutetuksi äänekkään huudahduksen. Nyt alkoi hänen valtimonsa tykyttää, hän erotti jokaisen yksityisen lyönnin tunteen mukaan, hän huomasi senkin, laskematta, että tarkoin määrätyn väliajan kuluttua tuo säännöllinen jyskytys tuli keskeytetyksi ikäänkuin raivokkaiden kaksoislyöntien kautta ja silloin kuiskattiin, sihistiin ja kohistiin hänelle: Tee se — tee se — tee se — se nähdään — se nähdään! Ja tämä tapahtui yhä uudelleen ja uudelleen, hän tiesi tarkoin milloin, ja vaikka hän käsillään tukki korvansa ja hautasi päänsä tyynyihin ja peitteen alle, se kuului yhä huumaavammin, pakottavammin, pyytävämmin: Tee se — tee se — tee se — se nähdään — se nähdään!
Silloin heittäytyi hän vuoteelta maahan ja laahusti polvillaan makuutilansa takaiseen nurkkaan, hän löi päänsä kovaa kylmää muuria vasten ja painoi otsaansa siihen, hänen kätensä menivät suonenvedontapaisesti ristiin, hän lyyhistyi kokoon pelosta itseään kohtaan tai sitä kohtaan, mikä hänen ulkopuolellaan kuten ruumiillistuneena uhkasi tarttua häneen ja voittaa hänet. Hän alkoi rukoilla, ensin hiljaa, sitten puolikovalla äänellä; sisällystä ajattelematta höpisi hän kiihkeästi sanoja, karkottaakseen mietteensä ja tukahuttaakseen nuo salaperäiset huudot. Toisinaan koveni ääni ikäänkuin hän olisi tahtonut pelotella pois jotakin, joka tavotteli häntä; sitten tuli hänen mutinansa vähitellen yhä yksitoikkoisemmaksi ja aamun koittaessa vaipui hän voimattomana pitkälleen nurkkaan ja nukahti.
Siitä löysi hänet pyhänkuvaintekijä. Miehensä kosketuksesta kavahti hän ylös.
"Jeesuksen nimessä", sanoi mies, "mikä sinua vaivaa?"
"Huonosti minun laitani on ollut", vastasi Helena, "en elämässäni ole niin huonoa yötä viettänyt."
"No sepä vasta kummallista", tuumi mies päätään pudistellen.
XVIII.
Joku päivä tämän jälkeen astui äkkiä pieni, vinosäärinen "uskonnollisten kalujen kauppaseuran" asiamies pyhänkuvaintekijän majaan. Hän oli näinä vuosina vain perin harvoin näyttäytynyt ja hänet oli aina silloin otettu vastaan jonkinlaisella varovaisuudella, mutta samalla myös asiaankuuluvalla kunnioituksella; viimemainittuun saattoi tosin tällä kertaa tehdä jonkinlaisen poikkeuksen se seikka, että jo pitemmän ajan kuluessa tilaukset olivat huomattavasti vähentyneet.
"No, kerrankin taas näyttäydytte!" huudahti puunleikkelijä ensi tervehdyksen jälkeen. "Toivottavasti tuo tulonne muassaan jotain hyvää? Jo kauvan aikaa olen saanut kokonaan lepäillä työstä, ette ole tarvinnut kerrassaan mitään!"
"Oikeassa olette, herraseni, kun pidätte loma-aikaa", virkkoi tuo pieni mies. "Tavaroilla on huono kysyntä. Totta vie, minkä sille mahtaa? Seura teki hirvittävän erehdyksen luullessaan, että noilla kapineilla voisi levittää uskonnollista mielialaa ja uskonnollisella mielialalla taas noita kapineita aina loppumattomiin asti; mutta nyt haluaa vain uskonnollinen mieli kapineita, ostajain luku on vähäinen ja heidän tarpeensa jo tyydytetty. Hyvä Jumala, mikä runsas menekki onkaan sitävastoin englantilaisten intialaisilla epäjumalankuvilla, joita valmistetaan Lontoossa! Mutta ne ovatkin suurta kauppakansaa ja ainahan on herättänyt huomiota se, että he pyhittävät lepopäivänsä."