"Siihen sievään kamariin, jossa se ennenkin on ollut ja jonne se kuuluu, kuten emäntä sanoi."
"Onko hän niin sanonut?" nauroi vanha Sternsteiniläinen katkerasti.
"Ja onko se nyt siellä?"
Kathel nyökäytti päätään.
"Siitä on lyhyt ilo. Heti kun pääsen tuonne ylös, sanon tuolle suloiselle emännälle mielipiteeni asiasta, ja vielä tänään, nyt heti paikalla, on kaikki jälleen pantava entiseen kuntoon! Ja ne neljä pölkkypäätä, jotka sokeasti koskevat vieraaseen omaisuuteen, ne minä tahdon kelpolailla löylyyttää, niin että toiste muistavat minua; mitenkä voivatkaan he uskaltaa —?! —"
"Mutta minkä ne sille voivat? Heitä käskettiin siihen. Ompa siinä kuitenkin ollut siksi paljon raahaamista ja ponnistelua että kirkas hiki on juossut pitkin heidän ruumiitaan."
"He-he-he! Sen kyllä uskon. Se on niille oikein ja samaa ne saavat taas heti uudelleen maistaa, sillä ennen en levähdä — vaikkapa siihen tarvittaisiin aikaa puoliyöhön saakka, — ennenkuin kassa jälleen on vanhalla paikallaan."
"Kuulehan, Vastl, katsos, tuo mies parka, oli saanut koko tuon rautamöhkäleen jalalleen, ja mölissyt hän oli niinkuin härkä ja yksijalkaisena hänet sitten oli kannettu paikalta pois."
"He-he-he! Saiko edes yksi kyllikseen? Sepä hyvä ja samalla ikävä että se tapahtui vain yhdelle! He-he-he, se mies kyllä muistaa olleensa mukana! Luulenpa totta vie ihmisen, joka joutuu parin sentnerin painon alle, kuulevan kaikkien enkelien laulavan ja huutavan, vaikkei se juuri varsin kauniilta kuulosta. He-he-he! Ei tuollainen muistutus ole haitaksi Ontukoon nyt ryökäle! He-he-he!"
Mutta kesken äänekästä riemuaan rengin onnettomuudesta muisti vanhus kuitenkin, kuinka kovin lapsellista ja hänen omista tavoistaan poikkeavaa tuo oli, ja hän veti kasvonsa totisiin ryppyihin. "Saakeli soikoon", murahti hän, "niin pitkälle et toki vielä ole tullut. — Sternsteiniläinen — että olisit tästä ymmällä! Oliko toisella oikeus ruveta sinun herraksesi? Ah ei, kaukana siitä!" Hän siirtäytyi hieman syrjemmälle kuskipukilla ja sanoi vanhalle emännöitsijälle: "Astu vaunuihin! Menkäämme heti paikalla emännän silmien eteen!"
"Mitä ajatteletkaan?" kysyi Kathel kauhistuneena. "Minähän sanoin hänelle meneväni muutamaksi hetkeksi vanhan Matznerin emännän luo, siihen pyysin luvan ja nyt olen jo kuluttanut pitkän aikaa sinun odottelemiseesi! Todistajaksi en sulle rupea etkä sellaista tarvitsekaan. Nyt minun vaan on kiiruhdettava, että kerkiän kylään, jotta sitten voin sanoa siellä käyneeni, jos asiasta tulisi kysymys. Hyvää yötä, isäntä, katso eteesi äläkä toimi ajattelemattomasti." Hän riensi vaunujen ohitse sillan poikki, kylään päin.