Hän tiesi tämän.

Kun sunnuntaisin kellojen kolmannen kerran soidessa Sternsteinin hovin vaunut pysähtyivät kirkonportaiden eteen, silloin astuivat Muckerl ja Juliana ensimäisinä rappusia ylös, — todellakin pulska pari nuoria ihmisiä, — ja heitä seurasi isoisä ja äiti. Emäntä pistää käsivartensa kevyesti isännän kainaloon, ei hän näytä tahtovan tukea vanhusta, vaan pikemmin näyttää se tapahtuvan siitä syystä, että hän tahtoo ottaa tasaisia askelia vanhuksen rinnalla, sillä tämä näyttää haluavan toteuttaa aikomuksensa elää satavuotiaaksi.

Vanhemmat katsahtavat tyytyväisinä ja ylpeillen edellään astuviin nuoriin ja nyökäyttävät tutunomaisella ystävällisyydellä päätään tervehtiville ihmisille, ja silloin välähtää emännän yhä vieläkin nuoruudeniloisissa silmissä niin itsetietoisesti ja ylimielisesti: Olenpa toki jotakin!

Hän oli tietoinen arvostaan ja siitä että hänessä jotain menetettäisiin, ja pelkkä turhamaisuus se oli, joka ensi hetkestä alkaen, jolloin tämä tietoisuus hänessä heräsi, sai hänet pyrkimään myös johonkin "oikeaan" eikä lyömään laimin mitään, mikä voisi tehdä hänen kadottamisensa huomattavaksi, ja näin teki hän, joka aina ja alati vain eli yksikseen, suuremman ja paremman vaikutuksen moneen kuin useat toiset, jotka alttiudella elävät vain yhden ainokaisen olennon tai muutamien harvojen heitä lähinnä olevain ihmisten hyväksi, usein yksinomaan tämän eristämisen kautta kovetuttaen kaikki loitompana olevat aina väärintekoon saakka itseään kohtaan, ja jotka annettuaan maailmalle esimerkin melkein itsekkäältä näyttävästä, ahdasmielisestä velvollisuudentäyttämisestä, merkitsemättä sille vähääkään, astuvat pois näyttämöltä.

Kuka on säälinyt kelpo oljenpunojatarta ja hänen kunnon poikaansa, pyhänkuvaintekijää? Kuka säälii oikeudentuntoista Sepherliä? Ei kukaan. He tekivät sen aina keskenään, eloonjäänyt poismenneelle; mutta toisin on laita, kun Helena kuolee, ei ainoastaan hänen omien lastensa sydämet tule murheellisiksi, vaan vieraskin itkee kuumia kyyneliä; ympäristön köyhille ja kaikille niille, jotka olivat tottuneet naapurin tuttavallisuudella pyytämään itselleen neuvoa ja apua, on se päivä oleva raskas, jolloin kuolema noutaa pois emännän Sternsteinin hovista.

Lukija voi nyt tehdä yhden kysymyksen. Minkävuoksi kerrotaan sellaisia juttuja, jotka vain osottavat "miten elämässä käy?"

Tosin se tuottaa hyödyttömän tiedon, se kun ei opeta muuttamaan menettelytapoja ja koska opetuksessa kuulemiaan ei kuitenkaan milloinkaan itse tiedon saaneetkaan yritä saada sopusointuun tekojensa kanssa; näin jää siis arvattavasti vielä pitkiksi ajoiksi kaikki inhimillinen pyrkimys ja työskentely vanhalle kannalleen ja vain uusi kertomus voi todistaa, että ennen tapahtunutta vieläkin tapahtuu. Sitäpaitsi ei ole mitään uutta kertoa kauneuden vaaroista sille, joka kaunis on, yhtä vähän kuin muillekaan; ei ole mitään uutta kertoa, että monen ihmisen elämässä uskollisuus omaa itseään kohtaan näyttää olevan yhdistetty toisen pettämiseen; ja panna uuteen pukuun tuollaisia vanhoja juttuja, joilla on koeteltu vaikutus, on vain keinotekoinen hätäapu, ja toinen samanlainen on leikata viimemainittu karkeasta villakankaasta; tämä ei tapahdu siinä yksinkertaisessa uskossa että talonpojat sillä olisivat lukijoiksi voitettavissa, eikä siinä keinottelevassa tarkotuksessa että tällä suosittaisiin erästä yhä enemmän ja enemmän muotiin tulevaa suuntaa, vaan yksinomaan siitä syystä, että maalaiselämän rajotettu toimintapiiri vähemmän vaikuttaa luonteiden luonnollisuuteen ja alkuperäisyyteen, intohimot joko julkeasti ilmenevät tai vain vääristellyn esityksen kautta tulevat ymmärrettävämmiksi; ja miten luonteet tulevat kohtalojen vaikutuksien alaisiksi ja joko turmeltuvat tai alistuvat itse ja saavat toisetkin alistumaan sen määräyksiin, — se on selvemmin käsitettävissä koneistossa, joka on ikäänkuin silmin huomattavissa, kuin sellaisessa, jota ruma suojus verhoaa ja huonot koristelut ja huono numerotaulu ympäröivät; olivathan vanhimmissa, yksinkertaisissa, vaikuttavimmissa kertomuksissakin sankarit ja ruhtinaat karjankasvattajia ja suurtilallisia, ja sikopaimenet heidän hoviministerejään ja kanslerejaan.