"Sepä kumma."
"Että minulla on kulta?"
"Ei se. Sinun laisesi voi saada vaikka kymmenen, jos tahtoo."
"No, tiedä sitten, että vaikka se kuinka riippuisi tahdosta, niin ei kymmenen pysty yhden rinnalle; yksi on minulle kymmentä rakkaampi."
"Niin, mutta ei kumminkaan Muckerl ole kymmenen vertainen!"
"En minä sitä sanokkaan, mutta jätä minut jo rauhaan. Siinä sulle kylläksi kun sanon, että hän on minulle parempi kuin joku toinen — kuinka paljon parempi, se on sinulle sama."
"Ei, se juuri ei olekaan mulle sama, sen tiedän, sinä olet kaunein — —"
"Älä sinä löpise kauneimmasta! Jo aikaa ennenkuin aloitte minua siksi mainita, on hän sen tiennyt. Ehkä ymmärrät, että hän sillä tapaa jo on muista edellä; tai kenties ei sentään olekkaan, — joka tapauksessa jätän selittelyn sikseen."
"Ymmärtäisin ehkä, jos hän olisi tämmöinen meikäläinen eikä tuollainen poikanallikka, tai sinä sellainen, jonka olisi tyytyminen mihin tahansa; mutta asia ei ole niin, ja sinulle sopisi sievempi."
"Oh, poika, siitä en lainkaan välitä. Kauneutta on minulla omistani kylliksi, ja toiselta sitä ei voikaan puraista."