"Minä tunnustan aivan avoimesti", jatkoi tyttö, "että näin sinun äsken astuvan kukkulaa alas ja mielessäni päätin kohdata sinut, koska sinun hännystelemisesi ympäri kylää ja ijänikuinen töllistelemisesi kirkossa jo käy ihan sietämättömäksi! Eikö sinulle riittänyt lyhyesti ja päättäväisesti sanotut sanat? Tarvitsetko asian ymmärtääksesi saarnan tai litanian?"
"Puhu asia selväksi, puhu vain asia selväksi", sanoi Toni katsoen eteensä maahan.
"Sinä kuvittelet kai olevasi joku erikoisempi ja että kaikki muut ovat sinun rinnallasi vähäpätöisiä? Tosin sinä olet Sternsteinin rikkaan isännän ainoa poika ja kerran itse kartanon omistaja, niin, se sinä olet, mutta silti sinun ei tarvitse pitää minua huonona ihmisenä!" Hän oli tällävälin taitellut läheltä olevista puista kuivia oksia ja heitellyt niitä korin viereen; nyt hän heilutti hentoa vitsaa kädessään ja hosui sillä ilmaan nuorukaista kohden. "Etkö melkein pidä minua sellaisena?"
"Mitenkä minä semmoista olisin ruvennut ajattelemaan?" sanoi Toni puoliääneen kohottamatta katsettaan maasta.
"Ellet vielä ole ajatellut niin minä autan sinua siihen! Mitä sinä muuta tarkotat kaikella hännystelemiselläsi ja tunkeilemisellasi kuin että hylkäisin sen pojan, jolla on rehelliset aikeet minua kohtaan, tullakseni sinun hempukaksesi, sinun, jolla ei ole kunnialliset meiningit, jolla ei voi eikä saakaan olla kunniallisia aikeita?!"
Toni katsahti ylös. "Miksikä ei voisi eikä saisikaan olla?"
"Tyhmä kysymys", vastasi tyttö vihaisesti. "Älä vain pidä minua niin tyhmänä ja halpamaisena että kuuntelisin sinun puheitasi ja samalla unohtaisin kuinka suurena ja leveänä Sternsteinin hovi on meidän kahden välillä; sieltä ei minulla milloinkaan ole toivoa ei edes yhdestä ikkunanruudusta katsella alas Zwischenbüheliin. Nyt tiedät minun ajatukseni, ja tästä päivästä alkaen, sitä pyydän, pysy poissa minun tieltäni ja katsele kirkossa sinne mihin on katseltava, jos hartaudesta sinne menet, alttariin ja saarnastuoliin, mutta ei naisten penkkeihin, — taikka minun puolestani sinnekin, mutta johonkin toiseen."
"Joko olet kaiken sanonut? Kuuntele siis nyt minuakin. Jos muita kohtaan olenkin ylpeä, niin siitä ei nyt ole kysymys, siinä suhteessa et varmaankaan voi minua moittia. Jos olisin puoleksikaan niin pikavihainen kuin sinä, niin juoksisin kai nyt heti kotiin. Muutoin — alentuvaisuudesta tahikka itseäni pakottaen en tule tiellesi; teen sen vain siksi, että sinut näkisin ja kuulisin puhettasi, ja elleivät kasvosi näytä ystävällisiltä eikä sulla ole ainoatakaan hyvää sanaa minulle, niin tyydyn synkkiin ja vihaisiinkin. Ja sille, että mielelläni sinut ottaisin, voin juuri yhtä vähän kuin pyhänkuvaintekijäkin, enkä siis tahtoisi että pidät minua huonompana ja aikeitani pahempina kuin hänenkään."
Helena kohotti pyöreitä olkapäitään.
"Ei tekisi kunniallesi vähintäkään vahinkoa, jos osottaisit sääliä minua kohtaan."