"Sallihan minun puhella kanssasi järkevästi, Toni. Nyt kun minun kai täytyy uskoa sinulla olevan rehelliset aikeet, en tekisi oikein jos salaisin sinulta mitä arveluja päässäni parhaillaan pyörii. Ennenkuin sellainen sopiva tilaisuus tulee, jolloin uskot saavasi isäsi taipumaan vaikka mihin, emme voi julkisesti näyttäytyä rakastuneilta, sillä mikä häneltä siihen saakka on salassa pidettävä, sitä emme saa saattaa ihmisten korviin; meidän täytyy siis salaisesti pitää toisistamme. Eikö niin?"
Toni nyökäytti päätään.
"Eikä myöskään voi käydä päinsä, että minä huomiota herättämättä ja kiusallisia kyselyjä välttämättä hylkäisin Muckerlin noin vaan tyhjän vuoksi, ja ethän sinä voi pyytääkään minua sellaista tekemään niin kauan kuin asia vielä on näin häilyvällä kannalla; sillä vaikka sinulla olisi kuinka vahva luottamus, niin ei oikea loppu ole kuitenkaan niin varma. Eiköstään? On siis kai joka tapauksessa parempi että annan pojan vielä edelleenkin pyöriä kintereilläni, äläkä sinäkään tee mitään sellaista."
"Eipä niinkään! Älä sentään pidä minua niin yksinkertaisena!" huudahti nuorukainen kiivaasti. "Jos sinä tahdot olla minun omani, niin en kärsi kenenkään toisen koskevan sinuun."
"Rakas Toni, siinä sinulla ei ole mitään kärsittävää, minunhan ensi sijassa olisikin kärsittävä. Ja jotta siitä seikasta voisit olla vallan varma, niin sanon sulle: yhtä vähän kuin olen sallinut ja sallin tuon pojan tulla lähelleni ennenkuin olen hänen vaimonsa, juuri yhtä vähän saat sinä minua lähennellä siksi kunnes istun Sternsteinin emäntänä! Ellei se ole sinusta soveliasta, jos ajattelet toisin, niin puhu vain suusi puhtaaksi!"
"Kunniani ja autuuteni kautta! Leena, toiselle en uskoisi niin paljon, mutta sinä saat minulta vaatia mitä tahansa! Tee niinkuin uskot ja oikeana pidät; sitä mikä minua siinä harmittaa täytyy minun vaan katsella loppuun asti. Ole vain ystävällinen minulle, anna minulle useammin tilaisuutta nähdä ja kuulla sinua ja pitää kädestäsi — ".
He seisoivat käsi kädessä ja hymyilivät toisilleen. Mutta tyttö veti kätensä takaisin ja sanoi: "Huomennakin on päivä vielä. Huominen tuo muita asioita. Mutta koska tahdot olla kelpo poikani ja koska niin mielelläsi olet sallinut puhua itsellesi järkevästi, — minä en tosin muutoin ole ensinkään antelias, — niin pitää sinun saada siitä palkkasi." Helena kietoi käsivartensa pojan kaulaan ja painoi huulensa hänen huulilleen; sen tehtyään hän juoksi kiireesti pois.
Toni meni joelle; porraspuuta joen yli astuessaan hän horjui niin että hänen täytyi harmistuneesti naurahtaa. Sitten kulki hän kuin unissaan niityn poikki Sternsteiniä kohti. Kukkulalta näki hän kuinka tytön hahmo nopeasti liikkui kaukana alhaalla, haihtuen yhä pienemmäksi, ja monasti hänestä näytti siltä kuin olisi hypähdys tai kompastus keskeyttänyt hänen askeltensa tahdin.
Toisena yönä tämän jälkeen, kun vanha Zinshoferin emäntä oli vaipunut uneen ja alkoi "vetää hirsiä", nousi Helena vuoteeltaan, astui akkunan luo, josta täysikuu paistoi sisään, ja tarttui käsille varustamaansa neulaan. Hän neuloi hetken pientä liinaista käsilaukkua, pujotteli neulan siihen ja käärittyään sen kaulansa ympärille hiipi jälleen peitteen alle. Hän nukkui levottomasti, ja kun hän puolihereillä tarttui laukkuun, rapisi se ikäänkuin siinä olisi ollut paperia. Sitä siellä olikin — Sternsteinin Tonin aviolupaus.