Asianomaiset mutisivat: Tytöt saisivat kaiken pahan nimessä jäädä sinne missä olivat, kukaan ei enää heitä kaipaisi.
"Senkin lampaat", huusi kiihottaja, "tosin ei heitä kukaan kaipaa, mutta emmehän me Zwischenbühelin pojat toki salli itsestämme sanottavan, ettemme ole herroja omassa kylässämme, vaan että noilla schwenkdorfilaisilla on suurempi arvo! Mene, oljenpunojattaren Muckerl, sinähän et arkaile ja sinun tytölläsi voi jo olla jotain tekeillä. Pyydä häntä tulemaan tänne! Me olemme sinun puolellasi!"
Tämä tehtävä sopi varsin hyvin Muckerlille. Hänelle osotettu luottamus ja luvattu apu rohkaisivat hänen mieltään. Hän oli loukkaantunut ja ärtynyt siitä välinpitämättömästä tavasta, jolla Helena oli hänet hyljännyt ja jättänyt seisomaan yksin, vähääkään välittämättä siitä, oliko tämä Muckerlille mieluista vai ei. Hän tahtoi kerran julkisesti selittää oikeutensa tyttöön ja pakottaa tämän itsensä tunnustamaan, sillä sellaista ylpeyttä, jolla tyttö tähän asti oli kahdenkesken ollessa häntä kohdellut, ei hän suinkaan kehtaa täällä ihmisten nähden osottaa. Olkoon Helena sitten pari päivää tästä vihoissaan, mutta tietäköön myös, ettei hän ole se poika, joka mitä hyvänsä kärsii; se tuottaa hänelle kunniaa ja opettaa tytön taipuvaisemmaksi.
Hän astui siis anniskelutupaan ja sanoi: "Pian alkaa tanssi jälleen."
Muuan schwenkdorfilainen virkkoi yli olkansa: "Kiitän kauniisti ilmottamisesta. Ei ole tarvis pelätä että pois jäisimme".
"Teistä ei ole kysymystäkään. Jääkää minne tahdotte. Helena!"
Tyttö katsoi häneen ja näytti hyvin neuvottomalta. "Tule tänne!"
"Eipä hullumpaa", nauroi Toni. "Sinä pidät kai häntä koirana, jonka on juostava, kun sinä käsket?"
"Sinun kanssasi en puhu, Sternsteinin hovin poika", virkkoi Muckerl,
"Helena, tule kanssani pois täältä, kuuletko!"
"Niin, koska sinulla on noin ankara herra", ivaili Toni tytölle, "niin nouse vain nätisti ja riennä!"