Helena istui vihasta punaisena; hän pani ristiin kierretyt kätensä syliinsä ja jalkansa tuolin alle.
"Sinä näet ettei hän tahdo tulla", jatkoi Toni Muckerliin päin kääntyen, "mene siis etsimään toista, emme kaipaa sinun seuraasi."
"En mene ilman Helenaa."
"Hüblinger", huusi Toni eräälle vantteralle nuorukaiselle, "minusta näyttää ettei tuo löydä ovea; näytä hänelle tietä."
Leveäharteinen, roteva nuorukainen astui Muckerlin luo ja työnsi häntä hiukkasen; pieni pyhimyskuvaintekijä tästä kuitenkin horjahti. "Mene, ole viisas", hän sanoi Muckerlille, "joudu pian, ei sinua täällä tarvita."
"En mene", tiuskasi Muckerl.
"Noo, älä ole tuhma, poikaseni", sanoi Hüblinger sävyisästi. "Ethän tahtone että annan sulle jotain matkalle? Siinä voisi olla sulle liiaksi kantamista."
Kun Muckerl kuuli moniaan zwischenbühelilaisenkin yhtyvän schwenkdorfilaisten äänekkääseen nauruun, joutui hän raivoihinsa ja iski nyrkillään vastustajaansa rintaan. Hüblinger katseli vallan ällistyneenä huomatessaan hyvän tarkotuksensa näin huonosti palkituksi ja kohotti juuri oikeaa kättään hyvin hiljaa mutta taitavasti iskuun, kun Toni syöksyi väliin.
"Jätä hänet minun huostaani", huusi hän, "hän on minun miehiäni!"
Lyhyen taistelun jälkeen työnnettiin oljenpunojattaren Muckerl erääseen nurkkaan, jossa hän satutti selkänsä niin kovasti terävään pöydänreunaan, että hän ääneensä valittaen vaipui istumaan.