Silloin lennähti ovesta savinen viiniruukku, joka nähtävästi oli tähdätty Tonin päähän, mutta heitetty liian korkealle; se sinkosi vasten Hüblingerin poskea, joka seisoi siinä jäykkänä, mutta vain silmänräpäyksen ajan; sitten hän lähti kuin hullu pois tuvasta. Tämän olivat zwischenbüheliläiset edeltäpäin arvanneet; he hajaantuivat äkkiä ja muuan, joka ulkona oli piiloutunut oven taa, pani jalkansa takaa-ajajan eteen, niin että tämä suurella rymyllä kaatui maahan, ja sitten koettivat he häntä käsistä ja tukasta raahata tanssisaliin. Hüblinger, jonka mielessä heti kyti toivo että hänelle, ulkopuolella ollen, kai annettaisiin vähemmän "harhaiskuja" kuin vastustajainsa saadessa hänet sisään, alkoi kaikin voimin huutaa: "Auttakaa, auttakaa, auttakaahan toki, miehet!"
Schwenkdorfilaiset riensivät esiin ja tarttuivat häntä jalkoihin vetäen hänet takaisin. Alkoi kiivas sisään- ja ulosraastaminen. Milloin oli Hüblinger päineen ja käsivarsineen tanssisalissa, milloin säärineen, niin pitkät kuin olivatkin, anniskelutuvassa; keskiruumis oli sentään aina eteisessä. Äkkiä kokosivat zwischenbüheliläiset kaiken voimansa, mutta toisesta päästä äkätessään tuon äärimäisen voimankoettelun päästivät he nauraen irti; schwenkdorfilaiset peräytyivät ja laahasivat, tunkien tuvan keskelle saakka, muassaan pelastunutta, jonka kasvot tällöin viistivät lattiaa, kunnes he antoivat hänen raskaasti tömähtää käsistään.
Jättiläinen jäi hetkiseksi lepäämään molempien kyynärpäittensä ja polviensa varaan, pää murheellisesti painuksissa; hän mietti tapausta, joka oli hänelle niin ominainen, sitten nousi hän vaivoin ylös, vakuutti täksi kertaa saaneensa kyllikseen ja tuumi että toiset saisivat ratkaista asiansa ilman häntä. Hän hoippui erääseen nurkkaan ja jäi istumaan sinne pää käsien välissä.
Toiset olivat juuri myöntymäisillään ja hänen ystävällistä neuvoaan seuraten ryhtymäisillään toimittamaan asiansa selväksi ilman häntä, kun ravintolanisäntä riensi saapuville.
"Hansl! Hansl!" hän kirkui täyttä kurkkua. Mutta poikalurjuksesta ei näkynyt merkkiäkään, hän oli hiipinyt talon editse ja auttoi säikähtäneitä tyttöjä, jotka pakenivat ulos akkunoista laskeutumalla alas.
Odottamatta tuota veijaria syöksyi isäntä kiihtyneitten vierautensa joukkoon. "Alallanne!" komensi hän. "Sen sanon teille, pojat, että meillä ei saa tapella!"
"Älä sekaannu asioihimme", huudettiin hänelle vastaan.
Mahtavan näköisenä ojensi isäntä kätensä erästä kirkujaa kohden, mutta silloin tarttui tusina miehiä häneen kiinni ja hän lennähti ulos tuvasta niin että ovenpielet tärähtivät ja rappaus seinältä rapisi. Hän ei enää tullut näkyviin, jätti vieraat itse palvelemaan itseään ja toivoi vihaisen sielunsa syvyydestä, ettei kukaan tällöin olisi liian kitsas.
Sillävälin olivat zwischenbüheliläiset ja schwenkdorfilaiset antaneet toisilleen tuntuvia iskuja; mutta pian he häpesivät, että he metsän petojen tavoin kynsin hampain, käsin ja jaloin kävivät toistensa kimppuun; ihmisarvon tunne heräsi ja synnytti kekseliäisyyskykyäkin. Heikot, joilla oli mielessä voimien mittely, ja vahvat, joiden kädet eivät milloinkaan voineet ulottua väistelevään pelkuriin, alkoivat väännellä irti tuolinjalkoja ja etsiä irtonaisia kapineita, jotka kiinteihin paikkoihin viskattuina usein osottautuivat varsin hyödyllisiksi. Ei aikaakaan, niin työskenneltiin vain keinotekoisesti pitennetyillä käsillä ja kauas ulottuvilla vaikutuksilla.
Kumeaa töminää ja töykintää kuului silloin tällöin kirousten ja huutojen säestämänä; pojat välttivät kaikkea liikanaista jymyä ja hälinää ja pitivät taistelua käynnissä jonkinlaisella äänettömällä vihalla. Kumpikin puolue piti kahta seikkaa mahdollisena; toisen toteutumiseksi kannatti pitää puoliaan, toinen oli ehkäistävä, mutta sen piti jokainen päätettynä asiana, että zwischenbüheliläisten lopulta täytyi jäädä voittajiksi ja schwenkdorfilaisten lähteä pakosalle tahi päinvastoin. Mutta sitä ei kumpikaan näistä puolueista ajatellut, että löytyisi vielä kolmaskin, joka voipi odottamatta saapua paikalle; ja tämän aavistamattoman toivat välillisesti sisään kaksi nuorukaista, joilla oli painavat syyt vetäytyä pois taistelun tuoksinasta.