— Yhäkin tuo tavanmukainen epäkohteliaisuus, joka niin miellyttävästi suututtaa, kunnes siihen tottuu! Kustavi, ole hyvä lainaa minulle hetkinen.
— Jumalan nimessä, eihän toki kotona ole mitään tapahtunut?
— Siitä kun matkustit? Ei…
— No, sano nyt…
— Selitykset sitte. Minun täytyy ensin kysyä. Tuolla on syrjäinen pieni puutarha. Tule sinne, jotta saamme häiritsemättä puhua.
Vaieten nuori Fischer seurasi.
— Sano minulle, alkoi vanha herra, — mikä sinut nyt taas ajaa pois? Ensimmäisellä ja toisella kerralla asiat — hän kohotti varoittaen kätensä, nähdessään että poika tahtoi katkaista hänen puheensa; — älä sanokkaan että asiat tällä kertaa; Mittrowitzer oli juuri meillä, eikä hän siitä tiedä mitään.
— Vai Mittrowitzerko?
— Niin, juuri hän. Siis yksityisimmät yksityisseikat mahtavat olla matkasi syynä. Sinun poissaolosi ajaksi, mutta ei kauvemmaksi, me otimme lastasi hoitamaan tuon erään "Kitan", ja nyt arvelee äitisi, että sinä lähdet pois vain sentähden, että hän saisi olla paikoillaan. Pitääkö minun edellyttää samaa?
— Isä kulta, hyvin mielelläni sinulle selitän, mitä ajattelen ja tunnen tästä asiasta, pyytäisin vaan hiukan vähemmin pilkallista puhetapaa.