— Sitä puhetapaa minä tulen käyttämään petoksestaan paljastettua, asiatonta asiamatkustajaa kohtaan, niinkauvan kuin hän valehtelee. Ole suora, niin kohtelen asiaa tarpeellisella totisuudella.
— Olen oleva suora. Tarkoitukseni oli pysyttää tyttö talossamme.
— Huono keino, joka ei auta. Uudistatko sinä sen sitte taas kun joudut pulaan niinkuin tänään? Mitä sinä sillä voitat?
— Aikaa, aikaa, päästäkseni itsestäni selville.
— Niin, mutta tämä tiekö on juuri se, jolla nuoret poikaset säilyvät ajattelemattomuuden töistä; yhtä hyvä olisi ollut päästää tyttö muuttamaan pois, kadoksiin pääkaupungin tuhansien joukkoon. Tämä ei kelpaa miehelle, hänelle etäisyys on vaarallinen. Riippuen hänen luonteestaan, se hänet lamauttaa, tai tekee ihan hulluksi. Sinun tapaisesi mies punnitsee levollisemmin, syvemmin esineensä likeisyydessä. Josko hän siihen tarvitsee lyhyemmän tai pitemmän ajan, riippuu tietysti siitä arkuuden määrästä, joka jokaisessa miehessä vaikuttaa luultua heikkoutta vastaan. Käyttääkseni kemiallista lausetapaa, minä sen "sidon" ja autan sinut selvyyteen. Suoraan sanoen: sinä tahdot ottaa tytön lapsellesi toiseksi äidiksi.
— Niin olen ajatellut.
— Miehelle sinun asemassasi ei meidän seurustelupiirimme katsantokannan mukaan maalaistyttö, joka sitä paitsi näyttää olevan köyhä, varaton, sivistymätön olento — ole mikään sopiva vaimo. Kai sinä itsekkin sen tajuat?
— En, sitä en ollenkaan tajua, ja sinun itsesi, isä ei ollenkaan pitäisi jakaa tätä seurustelupiirimme katsantokantaa. Kai on jätettävä jokaisen yksityisen mielen mukaiseksi, tahtooko hän poimia metsä- vaiko puutarhakukan. Ja jos taloon vain saadaan hyvä emäntä, niin ei suinkaan sitä katsota mitä myötäjäisiä hän tuo, sillä eiväthän parhaimmatkaan myötäjäiset korvaa huonoa emäntää. Mitä taas tulee tuohon tavanmukaiseen sivistykseen, niin tahtoisin kysyä: mitä siihen oikeastaan kuuluu? Sekö, että kaikki pakoitetaan soittamaan pianoa, laulamaan ja piirustamaan, köyhimmätkin, sentähden että löytyy toisia, jotka sitä hyvin tekevät? että kaikkien täytyy lukea noita katalia klassikoita, sentähden että muutamat tuntehikkaat heitä ymmärtävät; — että kaikkien pitää tehdä sitä, mikä sopii jollekulle yksityiselle? Hiiteen ne! Todellinen nainen antautuu rakkauden ohjaamana siihen, mikä on hyödyllistä, ja parempi on, että se, johon hän ei sillä tavalla tahdo antautua, jää pois.
— Hyvä. Ei tarvitse huolia niistä, jotka sanovat että "he toki olisivat pitäneet häntä viisaampana", eikä puolisivistyneitten puheista. Tosi sivistys — järjen ja sydämmen voimistelu — pitää aina arvossa luonnollista, kouluuttamatonta voimaa ja on kyllä samaa mieltä sinun kanssasi siinä, että naisen todellinen arvo on hänessä itsessään, eikä siinä mitä hän omistaa, taitaa ja tietää. Mutta tässä on vielä lukuun otettava, sopiiko tämä tytön luonteelle, eikö sinun piankin täydy itseäsi soimata, jollei hän sinua soimaa, siitä että sinä olet hänet temmannut totutuista elämän oloista ja heittänyt toisiin, joihin hänen on mahdoton tottua?
— Isä hyvä, mihin sinä joudut? Sellaisissa tapauksissa, joissa ilmaantuu molemminpuolinen pettymys, saattaa jonkinlaisella todenmukaisuudella edeltäkäsin määritellä tuollaisia traagillisia ristiriitaisuuksia avioelämässä, mutta kun näytät minulle sellaisen tulevaisuuden, minulle, joka kokonaan tyydyn saatuuni, silloin katsot asioita liian synkältä kannalta! En minä aio ruveta pitämään mitään hovia, ja jos hän osaisikin sorjasti ojennella teekuppeja ja siinä kuiskata älykkäitä huomioita, niin tuo kaikki jäisi käyttämättä, sillä minä en tunne tarvitsevani mitään edustavaa emäntää; jääköön hän vain vieraaksi maailmalle, minä päinvastoin tahtoisin, niin paljon kuin suinkin, säilyttää hänet omien tapojensa ja luonteensa mukaisena. Minä kysyn: mistä totutuista olosuhteista minä hänet tempaan, ja millaisiin minä hänet vien, joihin hän ei voisi tottua? Luulen, ettei hänen ikäisellään ihmisellä vielä ole ollut aikaa mihinkään tottua, hän ei vielä ole palvellut kahtatoista viikkoa ja saman verran aikaa hän on ollut poissa vanhempiensa kodista. Se on siis ihan samaa kuin jos minä hänet sieltä suorastaan toisin ja veisin tärkeimpään, todellisimpaan kutsumukseensa; eikä siinä pitäisi olla maalaistytölle enempää vaikeutta kuin maailmannaisellekaan!