— Sen hän tekeekin.
— Hyvä Jumala, joko sinä olet koettanut häneltä tiedustella — tiedätkö sinä?…
— En, en mitään lapseni. Minä vaan tahdoin myöntyä sinun mielipiteesi mukaiseksi, että hän siinä tapauksessa vilpittömästi antaa kieltävän vastauksen.
Silloin nuori mies hymyili; hän katsahti ihan likeltä isänsä kasvoihin; hän haki ja löysikin sieltä veitikkamaisuuden, kätkettynä hiljaa räpähtelevien silmäkansien poimuihin.
Kun molemmat palasivat kotiin, huomasi Kustavi heti, ettei hänen salaisuutensa enään ollut salainen. Hämmästyneenä nuori veli häntä katseli, kolmen tytön veitikkamaiset silmät hänelle hymyilivät, äiti yksin oli totisena, vaikkei ankarana.
Heti sen jälkeen tuli Pirkitta lapsen mukana sanomaan "hyvää yötä". Hän oli aivan entisellään, hänelle ei ollut huomautettu asiasta mitään, niinkuin Kustavi oli odottanut. Vanha herra asettui tytön eteen ja ystävällisellä totisuudella lausui:
— Vastaiseksi te jäätte taloon. Täytyy panna toimeen sellainen muutos, että te voitte pysyä lapsen luona.
Pirkitta hymyili kiitollisesti ja läksi.
Levolle mennessä, koputettiin hänen ovelleen. Kun hän avasi, pujahti
Iida, nuorin neideistä, huoneeseen.
Nuori neiti asettui Pirkitan eteen ja liioitetulla tavalla matkien isänsä puhetapaa, hän kohteliaalla juhlallisuudella lausui: