— Täytyy panna toimeen sellainen muutos, että te voitte pysyä lapsen luona! — Niin kyllä! Vieläpä suuremmoinen muutos!
Hän leipoi käsiään, syleili ja suuteli tyttöä hurjasti.
— Mutta miksi?
— Eikö veljeni jo ole teille puhunut?
— Ei.
— Lapsi raukka! Se julmuri on jo saattanut maan poveen yhden vaimon, nyt se tahtoo teitä toiseksi!
— Minuako? Uskokoon, kuka tahtoo! Te laskette leikkiä, armollinen neiti!
— En ikinä niin totisissa asioissa, nauroi Iida.
Hän laski sormen huulilleen.
— Hiljaa! Älkää vain ilmoittako, että minä sen teille sanoin! Hyvää yötä — käly!