— Täältähän minä teidät tapaan. Hyvää huomenta! sanoi Kustavi astuen esiin.
— Hyvää huomenta armollinen herra!
Silmä, joka muutoin niin vapaasti katseli, jäi nyt alaspainuneeksi.
— Minulla olisi puhumista teille Pirkitta, hän sanoi ja istuutui vastapäätä häntä.
Odottaen tyttö pysähdytti kätensä pitkäksi vedettyine lankoineen.
— Minun täytyy tehdä teille kysymys, joka ehkä teitä hämmästyttää, tai ehkei. Mutta koska tarkoitukseni on rehellinen ja asiani on totinen, niin minä kysyn teiltä suoraan, Pirkitta, — hän koetti tarttua hänen käteensä, mutta tämä pisteli sukkelasti neulaa ommeltavan liinakankaan läpi, — Pirkitta, tahdotteko tulla vaimokseni?
Tyttö kalpeni. Nyt se siis oli lausuttu, siinä ei enään ollut epäilemistä. Katselemattaan hän tunsi, että hän odottavana piti katseensa häneen tähdättynä. Silloin hänen poskensa taas paloivat punaisina, ja hän kääntyi syrjään, lasta kohti. Nuori mies seurasi hänen silmiensä suuntaa ja lisäsi:
— Ja lapseni äidiksi?
Miten se saattaakin niin hämmästyttää, kun se äkkiä tapahtuu, se jonka tuloa muut jo ovat ennustaneet? Pää raskaine palmikkoineen painui syvemmälle alas.
— En minä tiedä.