Armas Vironkansa! Me tiedämme jo kaikki: mitä vanhemmat tekevät, sitä lapset näkevät, ja nuoret linnut laulavat vanhain tavalla, olkoon laulu suloinen taikka inhoittava. Kun 1848 ensimäistä "Sönumetoja'a" kirjoitin, tuli "Ojamyllärin" kirjoittaja, 5-vuotiasna lapsena, jonka pää hätinä ulottui polviini, "vauva" sylissä, usein kirjoituspöytäni eteen, kysyen: "isä, rakas isä, kenelle sinä kirjoitat?" — "Minä kirjoitan Vironkansalle, lapseni, iloksi ja opetukseksi — vastasin minä, — mene sinä jälleen äidin luo leikittelemään; pyydä, äiti antaa sinulle vähän vehnäistä". — "Mutta isä, kun sinä jäät pieneksi ja minä tulen isoksi, lupaatko minun myös kirjoittaa heille pienen kirjasen, isä, lupaatko?"
— "Tietysti, lapseni, sinähän olet Viron lapsenlapsi, kuka sinulta sitä kieltäisi?"
— "Mutta isä, leikkaatko minulle kynän ja annat minun istua tuolillasi, isä, kai lupaat?" — "No kyllä, kyllä! Mene nyt, kuule äiti käskee!" Sillä sain hänet aina kaulastani irti. "Jumalalle on kaikki mahdollista, ajattelin itsekseni, mutta sinulla, lapseni, on vielä monta tuulta jalan alla".
Ja katso nyt! kirja, joka sinulla par'aikaa on käsissä, on tämän lapsen kirjoittama; mutta hän ei enää ole niin lyhyt kuin silloin. Onko nyt tämä ensimäinen kirjanen sinulle mieliksi vai eikö, enhän sitä voi tietää: mutta lapsi on kuitenkin voimiensa mukaan pitänyt sanansa.
Tee nyt armas lukija hyvin ja ota tämä ensimäinen lahja rakkaudella vastaan, se tulee sukulaisesi kädestä, ja Jumala antakoon meille kaikille kallista terveyttä, joka meille on parahin kaikista.
Pernossa Elokuulla 1863.
Juhana Jannsen.
I.
Lukija oppii tuntemaan Ojamyllyä ja Myllynmäkeä.
Jos täysiä rahasäkkiä ja viljavia peltomaita aina seuraisi onni ja sydämen rauha, niin olisi vanha Antti Trimm eli Ojamylläri, niinkuin hänen myllynsä vuoksi häntä rahvas nimitti, varmaankin ollut onnellisin mies Männikön kylässä. Antin neljäkymmentäkahdeksan vakan-alaa peltoa ja heinämaata, erittäin vielä kartano y.m. huoneet tekivät hänen vauraaksi mieheksi, ja että rauta-arkku vuoteen alla makuuhuoneessa ei suinkaan ollut tiilikivillä täytetty — siitä olisin lyönyt vaikka vetoa; sillä Ojamyllärillä oli varoja, sen tiesi joka mies Männikön kylässä.