"Eikö muuta?" vastasi Ojamylläri aivan kummallisella tavalla ja nousi kiireesti jälleen ylös, "sen voit piankin saada tietää: Ylisuon Mikon Leenan luona, jossa naimiskauppaa hieroin Jaakon ja hänen rikkaan tyttärensä välillä".
"Herra Jumala! sitä pelkäsin!" huudahti Liisa lyöden käsiänsä yhteen, ja kyyneleet nousivat hänen silmiinsä. — "Antti, onko se sinun vakaa ja järkähtymätön tahtosi?" kysyi hän sitte, toivon ja pelon välillä.
"Niin totta, että tulevana pyhänä sen päälle menen Herran-ehtoolliselle", vastasi Ojamylläri, kulmat rypistyneenä. "Tästä koiraelämästä tahdon saada lopun. Asia ei voi enää tulla hullummaksi, kuin se jo on; mutta niinkauan kuin minun silmäni auki ovat, ei ole eksynyt poikani tuopa sitä ryysyläistä taloon, vaikka sinä kymmenen ja sata kertaa olisit heille avullisena! Vielä olen minä isäntä talossa ja sinä, sala-käärme olet viimeisen kerran minua pettänyt!"
Liisa oli hiljainen aviopuoliso, joka muuten suurella kärsivällisyydellä kesti miehensä alituista urisemista, mutta kuultuansa nuo sanat, nousi hän ylös, astui Antin eteen ja lausui yhtä selkeällä kuin lujalla äänellä:
"Antti, sinun häpeämättömät ja väärät sanasi minusta annan sulle anteeksi — katso kuinka siinä suhteesta sovit omantuntosi kanssa. Mutta että tahdot ainoata lastasi myydä, niin ahneelle ja häpeämättömälle naiselle, kuin Ylisuon Katri on, siinä asiassa on minullakin, hänen omalla äidillään oikeus sanoa joku sana".
"Tietysti", ärjäisi Ojamylläri, vihasta tulipunaisena, "sinä olisit vielä päälliseksi hyvällä mielellä, jos tuo verivaivainen koulumestarin tytär koko sukunsa kanssa täyttaisivät itsensä minun pöytäni ääressä!"
"Katsoppa Antti, sepä se on", vastasi Liisa vakaasti, "sinun pohjaton ja ääretön ahneutesi pimittää silmäsi, ja pakoittaa sinun myymään omaa lihaa ja vertasi. Mutta usko, kakskymmentä neljä vuotta täynnä ristiä ja vaivaa on opettanut minun sinut tuntemaan! Rahan tähden annat sä kaikki, mitä jokainen kristitty ihminen pitää pyhänä ja kalliina — isän ja aviopuolison rakkautta et ole milloinkaan tuntenut! Eikö Katri vainajan laita ollut ihan sama? Naapurin Martti oli sulle liiaksi halpa, vaikka hänellä kyllä oli niin paljon ja ehkä enemmänkin kuin meillä; Katrista piti väkisenkin tuleman 'saksan-emäntä' (rouva). Ja kun viimein odotettu kosija tuli, kuka riemastui enemmän kuin sinä hienon ja uhkean kaupungin herran tulosta, joka viimeisessä lopussa ei ollutkaan muu kuin herraksi pukeunut renttu, jolla oli enemmän velkoja, kuin karvoja päässä! Mutta Jaakkoa et saa niin pois myydä, sen vannon minä sinulle alla Kaikkivallan kasvojen, minullakin on oikeutta häneen, korkea ja kallis äidin oikeus, ja sen eteen minä tahdon seistä ja sotia viimeiseen hengenvetoon asti!"
Se tuli Ojamyllärille niin äkki-odottamatta, että hän ei saanut sanaa suustaan. Hänen nöyrä ja tottelevainen Liisansako nyt niin rohkeasti puheli? — Liisa oli hiljainen nainen, vaan hän oli nainen, ja tunsi Anttinsa niinkuin oman itsensä, sen vuoksi puheli hän edelleen:
"Arveletko, etten minä tiedä, kuka sinulle nuo tuumat päähän on pannut? Jo eilen illalla kuulin, että olit tullut tuon vanhan hupsun Kirja-Tiitsun kanssa kotiin. Kyllä minun todellakin silloin oli mieleni ahdistettu! Voitko Jumalan edessä vastata että annat sellaisen ilkeän korvaankuiskuttelijan häväistä omaa vaimoasi ja lastasi? — Antti kuule viimeinen sanani: pakoita omaa ainoata lastasi, ottamaan tuota hylkiö-naista, tee vaimosi ja poikasi onnettomaksi, mutta älä sitte toivo, että silmänräpäykseksikään enää jään kattosi alle! Tee siis tavarasi kanssa, minkä arvaat oikein olevan; mutta minulle suokoon Jumala pian rauhallisen kuoleman hetken, etten näkisi lapseni onnettomuutta ja taivaallisen Isän rangaistusta sinun ylitsesi!"
Nyt loppui äiti-raukan voimat; kyyneleet nousivat hänen silmiinsä ja syvään henkeänsä vetäen käänsihe hän ja meni vitkalleen kamariin.