"Tiedätte, että olette minua auttanut saamaan käsiini muutamia parhaita kettujamme", virkkoi Colchester. "Eikö ole tapana ajaa kettuja missään Rooman lähettyvillä?"
"Kyllä, Campagnassa", vastasi eversti.
"No niin, jos niiden metsästyskausi alkaisi, sitte kun meidän on loppunut, niin voisimmehan tavata Roomassa, sir Allan, ja metsästellä hiukan campagnalla — eikö niin?" sanoi Colchester.
"Se olisi ihastuttavaa! Mutta pelkään, että huhtikuussa siellä on liian kuuma metsästää."
"Saammehan täälläkin toisinaan varsin lämmintä. Mutta tulkoonpa ajosta mitään tahi ei, niin joka tapauksessa saavun sinne huhtikuussa, jos huolitte minusta sinne mukaanne."
"Olisi hyvin hauska, jos tulisitte", sanoi lady Darnel.
"Oikea perheretki!" virkkoi Dora pilkallisesti hymyillen. Hän oli vielä kyllin heikko kadehtiakseen veljentyttären nuoruutta ja viehättävää kauneutta. Hän itse oli laiminlyönyt tilaisuutensa, siksi ettei pitänyt kosijoitaan kyllin hyvinä; mutta nyt ärsytti häntä ajatella nuorta ylimystä Gracen jalkojen juuressa ja viimemainitun riemua valloituksesta.
"Eikö täti tahdo tulla kanssamme", kysyi Grace häneltä lähtiessään näyttämään Colchesterille kasvihuoneita. Harvoin hän nimitti Doraa tädiksi, ja tavattoman hellä äänensävy oli kuin ahdistetun sydämen hätähuuto — sydämen, joka oli valmis mihin hyvänsä välttääkseen kohtausta kahdenkesken Colchesterin kanssa.
Dora lähti mukaan ja pakotti nuoren miehen osoittamaan harrasta mielenkiintoa ja ihastusta kaikkiin japanilaisten krysanteemien harvinaisuuksiin. Vihdoin tämä ei voinut vastustaa haukotuksiansa.
"Näytte olevan hirveästi unissanne", sanoi Dora.