Kun lady Darnel oli tullut aamuhuoneeseen oli hänen ensimäinen mielijohteensa ollut avata lasiovi parvekkeelle, jonka kukkaset lähettivät vilpoisen yöilman mukana tuoksujansa huoneeseen.
Sir Allan pani aselaatikon pöydälle aikakautisjulkaisujen ja sanomalehtien joukkoon. Hänellä ei koskaan ollut tapana korjata mitään jälkeensä, tottunut kun oli siihen, että häntä aina palveltiin.
Claire vilkaisi kelloon uuninsyrjällä. Se oli viisi minuuttia yli yhdentoista.
"Minulla on vielä tunti käytettävissäni", ajatteli hän ja aloitti kirjeen eräälle lapsuudenystävättärelle, jolle hänellä ei ollut mitään salaisuuksia.
Hän oli tuskin kirjoittanut viittä minuuttia, kun hänen puolittain auki jättämänsä lasiovi vähitellen avautui kokonaan ja mies hiipi äänettömästi huoneeseen. Pehmeä matto vaimensi askeleet, ja lady Darnel jatkoi kirjoittamistaan paikallaan tyynenä ja kauniina lampun valossa, todellisena kotoisen rauhan kuvana. Hän kirjoitteli vielä muutamia minuutteja, sillä välin kun mies henkeään pidätellen häntä katseli. Mutta vihdoin hän kuuli tämän hengityksen, joka muistutti koiran läähätyksestä, ja silloin hän katsahti kovin säikähtyneenä sinne päin ja huomasi pitkän, lopen laihtuneen, kuluneeseen samettinuttuun puetun olennon, joka kalpeana ja kurjana tuijotti häneen.
Haamu muistutti hänen ensimäisestä miehestään sellaisena kuin hän oli häntä katsellut, sitte kun hänen hurjistelunsa olivat tärvelleet hänen terveytensä. Nuo olivat hänen poikansa kasvot seitsemän vuoden riuduttamina siitä ajasta, kun äiti oli hänet viimeksi nähnyt. Se oli sama mies, jonka Grace ja eversti olivat aikaisemmin päivällä tavanneet.
"Valentin!" huudahti lady Darnel puoliääneen ja väänteli käsiänsä.
"Kuinka voit tulla tuolla tavoin kuin varas yöllä!"
"Mitenkä sitten tulisin? Muuta keinoahan minulla ei ole saapua äitini kotiin."
"Tämä on sir Allanin koti, eikä sinulla ole oikeutta tulla hänen luvattansa. Hyvä Jumala, kuinka sinulle on käynyt? Miten olet tullut noin kuvaamattoman kurjaksi, vaikka olen lähettänyt sinulle niin paljon rahoja?"
"Kympit ja viitoset menivät menojaan", sanoi vieras synkästi. "Sellaisesta rahojen antamisesta ei koskaan ole mitään hyötyä. Minulla oli monta loistavaa tilaisuutta, kunhan vain olisit auttanut minua oikealla hetkellä, niinkuin pyysin sinua tekemään. Mutta aina sama vanha juttu — pelkäsit uskoa minulle isompaa summaa. Sinä, lady Darnel, tämän talon haltijatar, puhuit viidestäsadasta punnasta aivan kuin olisi ollut kysymys puolesta miljoonasta. — Sinä tahdoit lähettää minulle ainoastaan kaksikymmentä puntaa kuussa ja ajattelit, että voisin sillä elää mukavasti. Luuletko, että mies pääsee mihinkään kahdellakymmenellä punnalla näinä aikoina?"