"Et suinkaan", sanoi Grace ja meni kuuntelemaan isän ovelle. Hän ihmetteli, kuinka tämä oli tapahtunut. Olisiko se pelkkä tapaturma? Tokkohan hänen isänsä, joka oli ollut kahdella sotaretkellä Intiassa, olisi leikkinyt revolverin kanssa, kuten pojilla on joskus tapana? Mutta olihan hän kuullut sanottavan, että isä oli jo mennyt levolle ja lady Darnel istunut kirjoittamassa, kun hän, Grace, naputti ovelle.
Vihdoin hän meni viluissaan takaisin huoneeseensa ja tapasi Doran lukemassa takkavalkean ääressä niinkuin tämä oli hänen lähtiessäänkin tehnyt.
"Nukkuuko äiti?" mutisi Grace.
"Luulen niin."
Grace heittäytyi vuoteelleen ja itki itsensä uneen. Äkkiä hän heräsi tuskanhuutoon.
Hän karahti ylös ja näki Doran seisovan sohvan vieressä katsellen kälyänsä, joka makasi selällään kädet pään päällä ja tuijottava katse avoimissa silmissä.
"Se on minun syyni", huusi hän, "minä olen hänet murhannut!"
Hän houraili, mutta toinen kuulijoista ei hänen sanojansa unohtanut.
VI.
"Pelkkää synkkää hiljaisuutta."