"Tuskin luulinkaan, että hän tahtoi minua tavata", sanoi Colchester, sitte kun palvelija oli mennyt, "hän on ollut tavattoman yrmeä minua kohtaan viimeiseltä. Mutta ennen hänen Pariisin-matkaansa olimme kovin hyviä ystäviä. Hyvästi, neiti Darnel. Minä käyn täällä huomenna jälleen. Ehkä lady Darnel sitten jo on kyllin reipastunut ottaakseen minut vastaan. Minä olen aina ollut hänen vilpittömimpiä ihailijoitaan, kuten tiedätte, ja kyllä paljon tarvittaisiin uskotellakseni itselleni, ettei sir Allan hänen rinnallaan ollut oikea onnenpoika."
Tyytyväisenä, että oli saanut tämän sanotuksi, lähti herra Colchester.
Kirkkoherran rouva ja lääkärin vanha sisar kävivät vähää myöhemmin. Hyvinä ystävinä he tahtoivat kernaasti tavata neiti Darnelin, jos tämä otti vastaan. Muut naapurit lähettivät korttinsa, siinä kaikki. Potilas ei tullut paremmaksi, vaan ei myöskään huonommaksi.
Seuraavana päivänä onnistui Gracen vihdoin saada tilaisuus kahdenkeskiseen haasteluun everstin kanssa.
"Oletko häntä ollenkaan nähnyt?" kysyi tyttö, palaen halusta päästä asiaan. "Oletko kuullut mitään?"
"En rahtuakaan", sanoi eversti. "Minä tein eilen pitkän kävelymatkan tavatakseni hänet. Pistäysin majataloon ja juttelin isännän kanssa, Kysyin häneltä, oliko siellä ollut ketään muukalaisia vieraina. Mutta ei ollut käynyt ainoatakaan sielua. Sitten menin vauraampien vuokraajain luo ja tein heille saman kysymyksen. Meninpä vielä Handlebury-yhdistyksen yömajaan arvellen, että onneton ehkä oli pyrkinyt sinne — mutta yhtä huonoilla tuloksilla."
"Oi, kummi-isä, kuinka kauheata!"
"Rakas lapseni, se yhdistys on antanut suojaa paremmille miehille kuin hän. Mutta otaksun, että monsieur Camillacilla oli muutama ropo taskussa ja että hän on yöpynyt jonnekin muualle. Kummallista vain, ettei hän etsinyt sinua, kun hän kuitenkin on tänne tullut."
"Olen varma, että hän tuli tänne vain tavatakseen minut ja että hän nyt makaa kuolleena tai kuolemaisillaan metsän yksinäisyydessä, mistä repokoirat hänet lopuksi löytävät. Voi tätä surkeutta! Victor kuolleena tai kuolemaisillaan ja isäni samaten! Aivan kuin viimeisen tuomion päivä olisi käsissä!"
Grace oli lohduton. Hänen lemmenseikkailunsa romantillisuus kuului jo menneisyyteen, mutta hänen naisellinen myötätuntonsa kuului kokonaan hänen ihailijalleen tämän onnettomuudessa.