"Se on hänen luonnossaan, aivan kuin pistäminen on ampiaiselle ominaista. Pois se, että tahtoisin olla epäkohtelias sukulaisillesi, mutta kuvittelen, että vanhan sir George Darnelin toinen vaimo lienee tuonut oudon, myrkyllisen lisävirtauksen vanhaan, jaloon vereen. Onneksi suvulle, että neiti Darnel on jäänyt naimattomaksi."
"Niin, Doralla on tavaton taipumus häijyyteen, ja hän on sitä taitoansa erityisesti harjoitellut lady Darnelin suhteen. Minä puolustan aina äitipuoltani, mutta vihdoin kuitenkin tunsin noiden viittailujen tekevän itseeni kiusallisen vaikutuksen. Jos pitäisin mahdollisena, että hän teeskenteli — että hänen hartautensa isääni kohtaan oli näyttelemistä…!"
"Älä haudo sellaisia ajatuksia, Grace", sanoi eversti sydämellisesti. "Isäsi on kertonut minulle, vanhalle ystävälleen, miten lady Darnelin menneisyyden laita on. Siinä ei ole mitään salaperäistä ensinkään — ei mitään, jota ei sinunkin sopisi kuulla, jos isäsi niin tahtoisi. Mutta hän kaiketi ei halunnut kertoa sitä sinulle siksi, että se on surullinen tarina. Jos tietäisit kaiken, käsittäisit, että lady Darnelin ensimäinen avioliitto teki hänestä martyyrin — aviovaimona ja äitinä."
"En ole koskaan kuullut hänellä olleen lapsia."
"Kyllä hänellä oli poika, mutta se on onneksi kuollut."
"Oliko hän sitten huono poika?"
"Oli, hyvin huono — hän kävi isänsä jälkiä. Äitipuolesi on moitteeton. Hän on todellinen sankaritar. Et voi koskaan rakastaa häntä liian paljon!"
"Minä olen pitänyt hänestä kaikesta sydämestäni", vastasi Grace. "Olen aina rakastava häntä, tapahtukoon mitä tahansa. Paras kummi-isä, minä tunnen itseni aina niin tyytyväiseksi, kun olen saanut puhua kanssasi."
"Ja nyt otan hevosen ja lähden tiedusteluretkelle sinun pariisilaista sulhastasi etsimään", sanoi eversti ja lisäsi itsekseen: "ja jos saan hänet kiinni, olisipa ihmeellistä, ellen voisi lahjoa häntä huokealla hinnalla, jotta pikku hupsuni saisi säästää hymyilynsä kunnon Colchesterille."