Sellainen elämänymmärrys on ulkopuolella kaikkia sitä mikä tavalliselle ihmiselle merkitsee jotain.
Kristuksen ajatuskyky ei tuntenut maailmaa jossa on käytännöllisiä tieteitä, taiteita, rakkaita pyrkimyksiä ja intohimoja. Hänen koko henkinen olemuksensa käsitti vain yhden varman asian: puhtaan uskon autuuden olemassaoloon ja sen katkeamattoman itsessään tuntemisen. Hänen koko tietonsa: puhdas usko on puhdas — hulluus.
Tuonlaisen täydellisyyden avulla voidaan käsittää "jumalanvaltakunta" ja "autuus" aina läsnäoleviksi, elää niissä ja siten itsetiedottomasti kieltää olevainen maailma.
"Jumanlanvaltakunta" ja "autuus" olivat Kristukselle sydämentila, ainoa mahdollinen hermotunne — joita ei odoteta ja saada, kuten kristityt tekevät, vaan ne tunnetaan välittömästi.
Tuollaiselta ilmiöltä puuttuu kokonaan myöntävä elämänvoima. Hänen henkinen voimansa on kokonaan kielteistä: toimii elämän vastakkaisella puolella, elämänkieltämisen puolella. Väsymys, pois pyrkiminen, suloiseen lepoon vaipuminen — kuolema — käyvät hänelle hallitseviksi vaistoiksi ja johtavat hänet yhden lajin itsemurhaan.
Kristuksen syyttömyys, karitsamaisuus oli juuri siinä ettei hän tuntenut sydämensä tilan vastakohtaa maailmaa, hänen laupeutensa, jumalainen rakkaus, siinä ettei hän kyennyt elämää tajuamaan niin pitkälle että olisi voinut mitään itsetietoisesti vihata.
22.
"Opetuslasten" ja apostolien kuvaama Kristus on paljon karkeampi edellä esitettyä. Mutta juuri tässä tulee ottaa huomioon, että kristuspersoonaa on esitetty erityisen tarkoituksen saavuttamista varten. Kristuksesta on ennenkaikkia tekemällä tehty moraalinen ohjaaja määrätylle kansanliikkeelle ja kaikille myöhemmille kristittyjen teoille.
Toiselta puolen "opetuslasten" enemmistö eivät ollenkaan tajunneet Kristuksen yksilöllisyyttä. Eikä ihmekään. Sellaisen hulluuslajin psykoloogian tutkiminen olisi vaatinut etevän psykoloogin tarkkuutta ja tietoja. Mutta "opetuslapset" ja apostolit olivat yhtä typeriä kuin meidän aikamme jätkäpapit. Lukuun ottamatta apostoli Saulus Tarsolaista, tuota toikalaiseen filosofiaan perehtynyttä, sen aikaisen kansanliikkeen saatanallisina mestaroitsijaa, ja oppinutta fariseusta ja "opetuslapsi" Juudas Iskariotia uuden testamentinkaan mukaan "opetuslasten" ja apostolien joukossa ei ollut neroista haittaa.
Kristinusko semmoisenaan ei ole koskaan vetänyt puoleensa miehiä, joilla olisi ollut neroa, makua ja rehellisyyttä tunnustaa tosiasiat. Likaiset ja kavalat verihuuliset vampyyrit ovat etupäässä esittäneet Kristusta ihmiskunnalle, ja sentähden "mestari" on tullut joko tieten tai tietämättä väärin esitettyä.