28
Alussa "kristillinen liike" oli maallisen elämän järjestämistä ja sellaisena sen käsittivät kansajoukot kauan aikaa vielä sen jälkeen kun papit olivat siltä maallisen merkityksen kieltäneet. Sitä mukaa kuin liike muodostui kristinuskoksi ja kirkoksi ja pappisvalta varmistui, kutistuivat liikkeen maallista elämää tarkoittavat ominaisuudet ja käskyt ainoastaan pappien havaittaviksi ja heidän toimestansa täytettäviksi. Ja viimein, pappisvallan päästyä kylliksi varmalle vallan pohjalle, liikkeen alkuperäiset tarkoitukset tulkittiin tarkoittavan puhtaasti henkisiä asioita. Kansajoukoille liikettä ruvettiin tulkitsemaan vain uskomiseksi Kristukseen, joka rukoilevana karitsana "isän oikealla puolella" koettaa lievittää heidän "kauheiden" syntiensä seurauksia.
Sen kansanliikkeen, jolle Paavali väärennyksessä antoi nimen kristinusko, johtavina ajatuksina olivat essealaisuus ja uusplatonilaisuus, pääkysymyksenä ihannekommunismi. Väärennetyn liikkeen johtavaksi ajatukseksi tuli pappisvalta.
"Ensimäiset kristityt" kävivät kiivasta sanasotaa aatteittensa puolesta Paavalin julkeita väärennyksiä vastaan, joiden väärennysten pohjalle kirkko alkoi rakentua.
Papit lopullisesti valtaan päästyänsä kielsivät "kristinuskon" tarkoittaneen ja tarkoittavan sorrettujen ja orjien maalliseen valtaan ja vapauteen nostamista. Julistamalla kristinuskon koskevan ainoastaan sielua ja tuonpuoleista elämää kirkko kielsi kristinuskon.
Minkälaiseksi onkaan muodostunut lähes kahden vuosituhannen aikana kristinusko? Mitä on käytännöllinen kristillinen liike meidän päivinämme? Kirkkopolitiikkaa, joka ulospäin vaikuttaessaan on vehkeilyä ja sotaa vallan saamiseksi ja omaisuuden kokoamiseksi. Ja sisäisessä vaikutuksessaan, henkisessä puolessaan, se on elämän kieltämistä, ei henkevöitymisen ja herkistymisen kautta, vaan köyhyyden ja likaisuuden suosimisen avulla.
Siitä asti kun kirkko kielsi kristinuskon kansanliikkeenä kristillisyyden hyveinä on ollut säälin, tyytyväisyyden ja köyhyyden kunnioittaminen ja pelon vaistojen ihmisiin istuttaminen ja ylläpitäminen. Ja ne vaistot ovat vahingoittaneet kristittyjä kansoja enemmän kuin sodat ja ruttotaudit.
Tehdäksensä köyhyyden ihmiselliseksi ja köyhän ihmisen arvoiseksi "pyhät miehet" ovat keksineet lauseen "mene ja myy tavarasi!" ja jutun rikkaasta miehestä ja Latsaruksesta. Mutta tehdäksensä köyhyyden jumalalliseksi ja köyhän tyytyväiseksi, kärsiväksi marttyriksi, kirkko pisti nuo lauseet Kristuksen suuhun. Vaikka onhan selvää että kristukselaista taivaanvaltakuntaa — sydämentilaa — ei voida siepata niin yksinkertaisella tempulla kuin rikkautensa lahjoittamisella tai hankkimalla ruumiinsa ilettäviä paisumia täyteen.
Mutta kirkko tiesi mikä sille oli edullista ja sentähden se tahtoi tehdä jokaisesta, kellä ei ole yhteisiä liike-etuja papin kanssa, kurjan Latsaruksen tai tavaransa kirkolle lahjoittaneen "rikkaan miehen", armeliaisuuden tyypin. — Kerjäläinen ja almunjakaja, kas siinähän ne ovatkin kristillisen kirkon ihanneihmistyypit. Oikeudenjakaja on kristilliselle kirkolle tuntematon. Oikeuden kuittaa se julistamalla kaikissa niissä tapauksissa missä se itse ei pääse tuomitsemaan tuomarivallan kuuluvan jumalalle.
Kristillinen kirkko ei pyri kasvattamaan tervettä ihmistä eikä voi koskaan sellaiseen pyrkimykseen tullakaan kokonaisuutena, koska mahdollisimman paljon erehtyvä, likainen ja tietämätön ihminen on kirkolle välttämättömyys. Senpätähden kirkko kieltää todellisen jalostumisen ja koettaa likaisella moraalillansa myrkyttää kaikki jalostusmisaatteet.