Niinpä meillä ei olekaan yhteiskunnallista laitosta jota kristillinen moraali ei olisi myrkyttänyt.
Terveys, vaistojen terveellä tavalla tyydyttäminen on käynyt kristillisissä maissa rikokseksi. Ja sairaus, suorassa sarjassa alentava sääli ja nöyryys ja ummehtunut vaistojen tyydytys, niistä on tehty kaikkien inhimillisten hyveiden edelläkäypiä enkeleitä.
Sentähden, kun kirkko olemassaolonsa ehtona tarvitsee sairaita, kurjia ihmisiä, "vaivaisia syntisiä", kirkon täytyy olla vihamielisellä ja kieltävällä kannalla maallista viisautta vastaan. Ja kenenkään ei tarvitse toivoa, että kirkko voisi tuolta kannaltansa kääntyä ja ruveta saarnaamaan elämäniloa, onnea, terveyttä ja jalostumista. Sitä se ei voi tehdä kieltämättä jumalaa, lunastusta, armoa, anteeksiantamusta ja ihmisen synnillisyyttä. Kieltämällä ne kirkko voisi tulla elämän myöntäjäksi ja edistäjäksi. Mutta mitä jäisikään kirkosta, joka kieltäisi jumalan…!
Ken harrastaa tervettä elämää, korkeampaa sivistystä ja ihmisen jalostumista hän ei voi suosia kristillisyyttä missään muodossa.
Ei riipu papin tahdosta, onko hän tieteiden ja järjen ystävä tai vihollinen. Hänen täytyy olla niiden vihollinen, jos hän haluaa olla kristityn kirkon palvelija. Kerran, Italian renessansissa, ryhmä pappeja yrittivät nousta ja nostaa kirkkoa kokonaisuutena valon ja järjen piiriin, mutta kirkko musersi nousijain työn. "Uskonpuhdistuksen" kautta se hävitti renessanssin voitot melkein jäljettömiin samoin kuin se ennemmin oli hävittänyt eräissä suhteissa vielä nytkin saavuttamattoman antiikin sivistyksen.
Kokonaisuutena kirkko siis ei voi koskaan tehdä sovintoa tieteiden ja järjen kanssa, koska kaikki tieteet ja johdonmukainen järjellinen ajattelu sisältävät tuomion kirkolle. Tieteissä on poikkeuksena ainoastaan teologia — joka ei ole mikään tiede eikä voi saada tieteen arvoa kenenkään järjellisen ihmisen silmissä.
Tieteiden alue on tämä maailma ja niiden harrastus ihmisiin nähden terveeksi ja tietäväiseksi tekeminen, jos ne nimittäin esiintyvät rehellisinä, ilman sivuvaikuttimien antamatta johtaa tieteellistä työtä. Kirkko tarvitsee sairaita ihmisiä toista maailmaansa varten ja sentähden se ei voi tieteille totuuden arvoa myöntää.
Kristitty kirkko ei voi tunnustaa mitään sellaista totuutta, joka tarkottaisi elämämme järjestyksen perusteiden muuttamista. Kristitty kirkko ei ole aatteen ja hengen kirkko, vaan se on dogmatiikan kirkko. Ja dogmatiikka ei voi oleellisesti kehittyä. Kirkon täytyy aina väittää totuuden olevan ulkopuolella meitä ja ulkopuolella aisteilla tajuttavaa maailmaa.
Senpätähden kirkko vihaakin katkerimmin niitä ihmisiä, jotka väittävät että kirkon "ehdoton totuus" on ehdoton — humbuuki.
Kristillisen kirkon suurin rikos, sen mädättävä mustuus on siinä, että se toimii järjestelmällisesti kristittyjen kansojen sairaana pitämiseksi, alhaisen ihmistyypin kasvattamiseksi, ja tänäpäivänä se tekee sitä itsetietoisesti, ja sentähden se yksityisomistusoikeusjärjestelmän jälkeen on ankarimmin tuomittava kuin yksikään muu sivistyskansojen elämään vaikuttanut yhteiskunnallinen orgaani.