Entisajan ihmisen erehdyksiä me voimme käyttää todistuksina omasta korkeammasta sivistyksestämme ja siveellisyydestämme. Me annamme entisajan ihmisille anteeksi, jalomielisesti huomauttaen: "he eivät paremmin tietäneet!" — vaikka meidän ollaksemme rehellisiä tulisi sanoa: vähänpä me olemme edistyneet.
Tulevaisuudesta me sallimme kuviteltavan kuinka ihanaa hyvänsä, sillä sehän on meidän ylistystämme: onhan tulevaisuuden ihminen meidän jälkeläisemme.
Mutta jos tulee taiteilija ja tieteilijä, joka osottaa että tulevaisuuden ihminen vielä tuhannen vuoden perästä voipi kärsiä meidän heille jättämästä veriperinnöstä, hänelle me hymähdämme tavattoman itsetietoisina. Vaikka meidän pitäisi uskoa tulevaisuuden ihmisen "pyhästä hengestä" syntymiseen me ennen senkin uskoisimme kuin myöntäisimme, että tulevaisuuden ihmisessä meistä syntyneenä täytyy olla parhaimmassakin tapauksessa ainakin jätteet meidän rappeutuneisuudestamme. — Niin pitkälle me olemme materialisteja tällä materialismin aikakaudella.
Rappeuttavan moraalin myrkytys veressä ja hengessä käskee kieltämään siveettömänä kaiken korkeamman moraalin ilmenemisen ja pyrkimyksenkin siihen. Ja sentähden ei voida sallia että likaisuus ja raakuus paljastetaan sellaisina kuin ne elämässä ilmenevät.
Kantilainen filosofia on antanut kauniista määritelmän: — "Kaunis miellyttää ilman intressiä, ilman mielitekoja". Tuota määritelmää ovat aikamme taiteet suuressa määrin koettaneet noudattaa, ja se on vienyt suuren osan taiteestamme metafysiikan pilviin, pois tavallisen ihmisen käsityspiiristä. Ja se on yksi rappeutumisen tie.
Jalostavan taiteen kauneuspuolellansa tulee olla sillä tavalla kaunis, että se herättää voimakkaita mielitekoja ja pyrkimyksiä, ja rumuudessansa ruman sillä tavalla, että se herättää voimakasta inhoa ja vieromista.
Kantilaisen rappeuttavan filosofian määritelmiä seuraten idealistinen estetiikka opettaakin, että taiteesta on poistettava kaikki "alhainen ja jokapäiväinen" — siis elämän suurin osa. Mikä järjettömyys kätkeytyykään tuollaiseen esteettiseen opetukseen! Opettaa ihmisiä taiteen avulla unohtamaan oman kehnoutensa, sekö olisi taiteen korkein tehtävä?
Taiteen tulee synnyttää jalon ja kauniin kaipuun ja pyrkimyksen niihin. Mutta se tapahtuu voimakkaimmin siten, että taide ensiksi osottaa mitä me olemme ja toiseksi mihin meidän on pyrittävä. Taiteen todellinen realiteetti, todellisuus, on juuri se mitä me olemme, ja sen kuvaava puoli, ihanteellinen puoli, on se mitä me voimme tulla olemaan, mihin meidän on pyrittävä. Nämä kaksi ehtoa täytyvät muodostaa perusteet, joille jalostavan taiteen tulee rakentua.
40
Jos typeryys on hyvin puettu kunnioitetaan sitä, mutta ryysyihin puettu nero saapi lurjuksen nimen. Sairas käsitys kauneudesta on pukeutunut määrättyyn muotiin, jota jokaisen on melkeinpä siveyden ehtona noudatettava.