Olemassaolon vietti, tahto olla, on yleisin kaikille lajeille, mutta sekään ei ole poikkeukseton. Eräänlaisella korkealla kehitysasteella ihmisissä tavataan tahtoja jotka tahtovat hävitä.
Luonto ei voi "luoda" iankaikkisesti samallaisia olioita sentähden koska ravinnonsaantiehdot ovat vaihtelevia epäorgaanisen luonnon muuttelevaisuuden tähden, etupäässä lämpötilojen vaihtelun vuoksi. Tämän, lajien pakollisen muuttumisen tähden millään lajilla ei voi olla muuttumatonta elämäntarkotusta.
4
On myöskin opetettu, että ihmisenkään elämällä ei ole tarkoitusta, jos ihminen ei usko elämänsä iankaikkisesti jatkuvan "taivaassa" tai "helvetissä" entiseen tapaansa, sillä lisäyksellä että ilo on suurennettu tai tuska kovennettu.
Se on valhe, mustapukuisten pappien musta, järjetön valhe.
Vastakkaiselle puolelle tuhansia vuosia vallinnut järjetön taikausko on loihtinut esille vaistomaisen jumalankieltäjän, joka pitkän henkisen taikauskon perästä on äkkiä herännyt räikeästi kiroamaan kaikkea sitä mihin hän ennen uskoi.
Vaan koska hän oli vähätietoinen, ei tuntenut lihan evankeliumia eikä tajunnut sen tarkoituksen ylevyyttä — hänen aivoihinsa jäi tyhjyys äsken särkyneen jumalakäsitteen tilalle.
Tyhjyyttänsä haihduttaakseen hän keksi mielestänsä materialistisen elämäntarkoituksen: elämäntehtäväksi rajattoman nautinnon ja päämääräksi ei-mitään. Ja hän saarnasi niitä uusina suurina ihanuuksina.
Sellainen elämäntarkotus on järjetön.
Rajaton nautinto ei voi olla mikään järjellinen elämäntarkoitus ja tyhjiin raukeaminen on vähemmän miellyttävä päämäärä. Vaikka ihminen tietääkin, että hän ei voi säilyä yksilönä, hän, jos hän on elinvoimaista kansaa, tahtoo kaikissa tapauksissa säilyä jollain tavalla kuolemansakin jälkeen. Ja hän säilyy tekojensa kautta.