Jonkun laivan sireenin ääni kuului mereltä, — kaukaa — yhä kauempaa. Se pisti sydämeeni kuin puukon viilto. Se on tihkuva verta hänen joka ainoan askeleensa jälkeen, — ja sireenin äänestä kuulen kuinka ne aina vain etenevät ja etenevät, ne askeleet; — ja minun sydänvereni on vuotava kuiviin ja sen elinvoima hiutuva pois, — ellei joutuin joku toinen sen vuotoa tuki.
52. VANHUUS JA NUORUUS.
Ystäväni, jolla on harmaat ohimoilla, elämän pitkä tie takanaan ja kaikista viinimaista sen varsilla kokemus, virkkoi minulle:
Monenlaisista viineistä humalluin, monenlaisia maisemia näin ja monenkaltaisia naisia kohtasin. Toiset olivat väkeviä kuin vanha viini, toiset mietoja ja kirkkaita. Toiset kuumia kuin keskikesä, toiset kirveleviä kuin pakkaspäivät. Mutta ei yksikään ollut niinkuin sinä. Sinä olet aamu ennen auringon nousua, viileä ja valoisa, ja kirkkaan keskipäivän lupaa sinun taivaanrantasi. Sinua minä etsin ja sinun kättäsi omaani kaipasin.
Voi, kaukainen olet sinä minulle, vastasin hiljaa. Se elämän pitkä tie, joka on sinulla jo takanasi, on minulla vasta edessäni. Kaukaa on sinulla lupa katsoa, kaukaa ja syrjästä, — ettet häiritsisi luonnollista kulkuani. Niinkuin mätä hedelmä sinä olet, joka on vaarallinen raakilolle. Sinä tuot minulle väsyneen ruumiisi ja täyteen viisauksia ahdetun henkesi ja sanot: Kaikki on arvotonta, tämä on elämän tulos. Ei, anna minun itse laskea elämän yhteenlasku, kenties tulos on toinen.
Älä lähesty minua, etten mädäntyisi jo raakilona. Ettei minun täytyisi astua elämään pilaantuneella ruumiilla ja epäuskoisella sielulla. Terveellä ruumiilla ja nuorella uskolla tahdon käydä elämän olympialaisiin, että minulla olisi edes mahdollisuus — palata seppelöitynä.
Jos rakastat minua, niin väisty ja anna minun mennä!
Minä rakastan sinun harmaita ohimoitasi ja rikasta sieluasi, mutta minä rakastan myös minun nuorta luontoani, — sillä siinä luonnossa puhuu minulle Jumalan ääni.
53. TUSKA.
Paina lujasti hengessäsi minut poveasi vasten, sinä rakas sinä!