Jos runot olisi kaikkine toisintoineen julaistu alkuperäisinä, olisi kirjalla ollut suurempi tieteellinen arvo, mutta viehätys, minkä nyt sitä lukiessamme saamme, olisi siltä suureksi osaksi puuttunut. Hän tahtoi kirjasta ennenkaikkea semmoisen, että kaikki sitä mielellään lukisivat. Silloin vain sillä olisi arvoa kansankirjana. Kaikkien toisintojen julkaisemista ei siihen aikaan voitu ajatellakaan. Ilmankin »Uusi Kalevala» tuli sisältämään 50 runoa, niissä 22,795 säettä. Ajan kirjalliseen harrastukseen nähden se oli suuri yritys. Vasta meidän päivinämme suunnitellaan kaikkien tähän asti koottujen toisintojen painattamista ja kertyy niitä noin 1 miljoona säettä — se on tutkijoita varten, tavallinen ihminen ei sellaisella teoksella tee mitään, eikä moni sitä voisi hankkiakaan, sillä sen hinta on 400 mk.
Näin valmistui Kalevala. Se on merkkitapaus Suomen kansan historiassa. Jos jokin suuri runoilija olisi luonut sellaisen mahtavan teoksen, jossa kuvataan kansan elämää niin sattuvasti, olisi se ihmettelyä herättävä tapahtuma. Paljoa ihmeellisempi on Kalevalan syntyminen. Tätä pitkän pitkää, monta sataa kirjan sivua käsittävää kertomarunoa ei ole kirjoittanut mikään runoilija, vaan sen luomisessa on ollut osallisena koko Suomen kansa. Itse kansa on sen runoillut. Kalevalan runot on koottu etupäässä Venäjän Karjalasta ja Itä-Suomesta. Mutta aikaisemmin on runoja osattu muuallakin. Polvesta polveen kulki runotaito, paikasta toiseen leveni. Yksityiskohdat runoissa ovat aina vähän kerrallaan muuttuneet, mutta perusaiheet ovat jotenkin samoina säilyneet. Näin ovat aikojen kuluessa runoihin antaneet aiheita kaikki heimot, koko kansa on niihin henkensä pannut.
Siksi Kalevalassa ilmenee koko suomalaisen kansanhengen omituisuus. Siinä kuvastuu suomalaisten sisällinen maailma, heidän uskontonsa ja elämänsä. Siinä esitetään selvästi ja kauniin värein kaikki se, mikä suomalaista ympäröi jokapäiväisissä oloissa tai juhlahetkinä: Suomen kaunis luonto, hänen asumuksensa ja muut rakennuksensa, kotielämänsä, kulkuneuvonsa, taloustarpeensa, pukunsa, tapansa, työkalunsa, aseensa. Sanalla sanoen, koko kansan elämä ja tavat kuvataan siinä ilmielävinä. Ne perusominaisuudet, joita oli Kalevalan henkilöillä, ovat vieläkin vallitsevina suomalaisessa kansanluonteessa, niin että sieltä opimme tuntemaan itseämmekin alkuperäisyydessämme.
Sellaisia kertomarunoja kuin Kalevala ei ole monella kansalla. Kun Kalevalaa käännettiin muille kielille ja oppineet siihen tutustuivat, herätti se ihastusta kaikkialla sivistyneessä maailmassa. Sellaista oli halveksittuna, korvessa köyhänä elävä Suomen kansa kätköissään luonut. Nähtiin kuinka ylevissä ajatuksissa tämä kansa oli askarrellut, millaista kauneutta se kaikkialla näki.
Käännösten kautta tutustui Kalevalaan myöskin maamme sivistynyt ruotsinkielinen väki. Kalevala lähensi sitä varmasti paljon suomalaiseen kansaan ja avasi monen silmät näkemään maan suomalaisessa väestössä muutakin kuin halveksittavaa ja tietämätöntä joukkoa. Kalevalan kauneus herätti monessa heistä rakkauden siihen kansaan, joka oli Kalevalan luonut. Siten Kalevala teki samaa suomalaiskansallista herätystyötä, jota Snellman voimakkailla kirjoituksillaan saarnasi ja jota Runeberg teoksillaan edisti.
Kalevalan ilmestyminen kohotti suuresti suomalaisten arvoa ja nosti jokaisen suomalaisuuden ystävän päätä. Kalevala osotti, että Suomen kansalla oli paljon hengenaarteita. Tuomalla ne päivän valoon, kehittämällä henkisiä kykyjään yhä edelleen, se voi Kalevalan lisäksi tuoda vielä paljon muuta maailman yhteiseen sivistysaartehistoon, tuoda sinne sellaista, mitä muilla kansoilla ei ollut. Se, että suomalaisilla oli Kalevalassaan tarjottavana lisiä maailman sivistykseen, nosti paljon heidän itsetuntoaan ja arvoaan. Tämän kansan ei tarvinnut aina ja yksinomaan lainata toisten sivistystä, sitä jäljitellä ja sillä elää, sekin voi jotain antaa, sekin voi luoda jotain omintakeista ja itsenäistä.
Nyt me tiedämme kuinka hedelmällisesti Kalevala on vaikuttanut koko sivistyselämäämme. Puhumatta laisinkaan sen merkityksestä kansalliselle heräämiselle ja sitä tietä ilmenevästä välillisestä vaikutuksesta, tarvitsee vain mainita, kuinka äärettömän paljon kirjakielemme, sivistyksemme tulkki, on rikastunut Kalevalasta, joka toi kirjakielen käytettäväksi rikkaan varaston uusia sanoja, lausetapoja ja sanakuvia. Tässä suhteessa se on edelleen ehtymättömänä lähteenä. Monia suomalaisia taiteilijoita on Kalevala innostanut luovaan työhön. Niinpä sen henkilöitä ja tapahtumia ovat kuvanneet suurimmat taiteilijamme, kirjailijat, maalarit, kuvanveistäjät, säveltäjät.
Kalevala on ollut ja on yhä edelleen suomalaisen kansallistunnon ylpeys ja lujin kulmakivi suomalaisen sivistyksen rakennustyössä. Ja Kalevala on kantanut Suomen nimeä kauimmas ulkomaille.
Muita kansan suusta koottuja teoksia.
Runonkeräysmatkoilla liikkuessaan Lönnrot sai paljon muitakin runoja kuin kertovaisia, jotka hän oli sovittanut Kalevalaan. Varsinkin laulurunoja kertyi runsaasti. Näitä viimeksi mainittuja kootakseen Lönnrot teki pari erikoista matkaakin. Tulokset hän sitten järjesti kokoelmaksi nimeltä »Kanteletar, elikkä Suomen Kansan Vanhoja lauluja ja virsiä». Nämä laulut kuvastavat herkimmällä tavalla suomalaisten tunne-elämän liikehtimistä ja väreilemistä. Milloin ne kertovat laulajainsa ilomielestä, milloin sydänsurusta, milloin suurista tai vähäisistä huolista; äiti niitä laulellen pienokaisensa uneen tuudittaa tai rakastunut nuorukainen niillä ikäväänsä viihdyttää. Mikä niiden sisältönä kulloinkin lienee, aina ne soivat yhtä vienosti, aina tulkiten kansan sielun parhaita, kauneimpia ominaisuuksia. Laulakaamme: