Runeberg sai osakseen paljon tunnustusta. Monet ulkomaiset seurat kutsuivat hänet kunniajäsenekseen, Ruotsin akatemia antoi hänelle suurimman kunnianosotuksensa, kultamitalin, Venäjän keisari antoi hänelle professorin arvonimen, ulkomaalaiset oppineet ja kirjailijat kävivät Suomessa matkustaessaan aina Porvoossa häntä tervehtimässä ja hänen merkkipäivinään käytiin häntä laululla kunnioittamassa. Porvooseen ja Helsinkiin on hänelle pystytetty muistopatsaat. Talon, jossa hän Porvoossa ollessaan asui, on valtio ostanut ja säilytetään sitä siinä kunnossa, missä se oli hänen eläissään. Kun oli kulunut 100 vuotta hänen syntymästään, silloin vietettiin ympäri maan suuria juhlia, ja säännöllisesti joka vuosi hänen syntymäpäiväänsä, helmikuun 5 päivää, pidetään juhlapäivänä.
Runeberg elää aina kansallislaulumme luojana, Vänrikki Stoolin tärinäin kertojana ja sen rakkauden sytyttäjänä tuhansiin rintoihin, jonka esineenä on Suomen maa ja kansa.
SAKARI TOPELIUS.
Setä Topelius.
Meille kaikille hyvin tunnetun Maamme-kirjan ensimäisellä sivulla on
»Aamulaulu»:
» Tuhanten rantain partahilla
Heräjä, armas synnyinmaa!
Heräjä, taivaan rantehilla
Jo aamun koitto leimuaa!
Ikävä yös’ on haihtuva
Ja valon riemu voittava.
Tuhanten rantain partahilla
Heräjä, armas synnyinmaa!»
Saman kirjan toisena lukuna on »Koti», joka alkaa näin:
»Tämä kirja kertoo Suomesta! Tämä kirja kertoo isänmaasta. Mikä on Suomi? Maa monien maiden joukossa. Mikä on isänmaa? Se on meidän suuri kotimme.
Minulla on pieni koti, jota rakastan enemmän kuin mitään muuta paikkaa maan päällä. Isäni taloa en saata milloinkaan unohtaa. Siellä olen kotonani, siellä parhaiten viihdyn. Enkö tuntisi tietä ja veräjätä? Enkö taloa ja tupaa muistaisi? Kaikki on siellä niin perin tuttua minulle. Näitä portaita olen niin monasti astunut. Tämän oven olen niin monasti avannut. Ikkunasta olen pihalle katsellut. Takkavalkean loistossa olen lämmitellyt. Pöydässä olen syönyt. Vuoteessa olen maannut. Jokaisen istuimen tunnen, jokaisen kiven ja polun. Siellä en eksyisi, en yön pimeydessäkään.»
Niin kauan kuin pikku poikina ja tyttöinä elämme kotona, vanhempiemme turvissa, niin kauan kuin emme ole olleet kotoa poissa pitempää aikaa, ei koti kokonaisuudessaan erikoisemmin ajatuksiamme kiinnitä. Tunnemme sen kyllä jokaista nurkkaa, jokaista eläintä, jokaista pikku esinettä myöten. Olkoon kotimme kuinka hyvä tahansa, pidettäköön meistä siellä kuinka hellää huolta hyvänsä, emme vielä pieninä osaa sille täyttä arvoa antaa.