"Mutta tällä kertaa minä pidän lupaustani," lohdutti mies, "nyt tahdon jäädä sinun luoksesi."
"Oi, kyllä niitä aina on, jotka houkuttelevat sinua pois minun luotani," sanoi vaimo ja pudisti päätänsä.
"Sinä tarkoitat Sigvard Hansenia'" kysyi mies surullisesti. "Jumala meitä auttakoon! Hänestä voit olla huoletta. Niinkuin varmaankin olet kuullut, lähdimme me pohjaiseen yhtyäksemme kalastajiin tai muuten hankkiaksemme itsellemme työtä. Mutta siellä vasta kurjuus valloilleen pääsi. Joka päivä päättyi tappelulla ja jumalattomuudella — meitä ajettiin pois siitä paikasta, mihin ensiksi olimme tulleet. Sitten me muutamain talonpoikain kanssa menimme kauemmas pohjaiseen erään maakauppiaan tykö, joka tarvitsi paljon väkeä kalastamiseen, tie kulki tunturin yli. Kun tulimme tunturin huipulle, oli vallan tien vieressä vanha rikkinäinen puuristi kivirauniossa. 'Tässä on hyvä istuin,' sanoi Sigvard ja heittäysi maahan ristin viereen.
"'Pois ristin luota, heittiö!' sanoi yksi talonpojista; se oli nuori reipas nuorukainen.
"'Minusta on yhdentekevä onko se risti vai kirkko,' ilkkui Sigvard.
"'Sinun täytyy kuitenkin tulla pois täältä,' sanoi nuorukainen, 'sinun ei pidä häväistä, mikä pyhä on.'
"'Tässä on hyvä pöytä minulle,' vastasi Sigvard ja otti laukustansa sekä ruokaa että juomaa.
"'Minä kyllä pöytäsi tyhjennän, luota siihen,' sanoi nuorukainen ja veti esille puukkonsa.
"'Hei! Sitäkö sinä tahdot?' sanoi toinen, hyppäsi ylös ja sylki kämmeniinsä.
"Ja samassa hän riisti kirveen toisen talonpojan kädestä ja hakkasi yhdellä iskulla puuristin maahan; tarttui sitten kappaleihin ja viskasi pilkaten tunturia alas. Mutta silloin toinen nuorukainen kävi kalman kalpeaksi ja valkoaiset välkkyivät hänen silmissään — samassa tuokiossa hyökkäsi hän Sigvardin kimppuun puukollaan, ja tämä puolusti itseään kirveellä; se päättyi siten että nuorukainen makasi kuolleena tunturilla —."