"Ja hänen poskensa hohtavat
Kuin kesän ruususet armahat.
Ja ilomielinen on hän vainen,
Kuin metsän lintunen laulavainen!"
"Kuin metsän lintunen laulavainen!" toisti poika hyräillen, ja siihen sekaantui pari muutakin käheää ääntä.
"Niin, sellaisen tulee minun kultaseni olla," huusi poika kohti kurkkua.
"Hiljaa!" käski Thore, "eihän täällä saa suun vuoroa tuolta tikalta tuossa!"
"Anna minulle lauluni, Thore," rukoili Olli-poika, joka taas oli kömpinyt lähelle muita. "Se on viimeinen mikä minulla on tässä maailmassa," huokasi hän ja hengitti raskaasti.
"Missä sinun kaunis tyttösi on?" huusi poika.
"Oi raukkaa!" virkkoi muija siihen. "Se kukkanen on aikoja sitten lakastunut! Se on Knapstadin Kari, tuolla tunturilla."
"Hiljaa!" käski Thore ja lauloi edelleen muiden kuunnellessa:
"Ja poika kankaalla kulkevi
Hän tyttöänsä nyt etsivi.
Hän hakee impeä, kultaansa,
Ja tyttö vastaapi armaallensa."
— — —