"Vaan tuttavista ei ainoakaan
Se aavista hänen onneaan.
Kun linnut keväällä metsiin kiitää,
Hän kanssa tyttönsä häitä viettää."
"Hän kanssa tyttönsä häitä viettää!" toisti koko joukko innokkaasti.
Mutta samassa hetkessä astui haamu Thoren eteen — se oli Olli-poika. Näytti siltä kuin hän olisi kasvanut puolta kyynärää sitten viimeisen, niin mahtavasti hän ojensi vaivaisia jäseniänsä. Hänen kasvonsa olivat kalman kalpeat ja hänen silmänsä säihkyivät.
"Mitä minulta tahdot?" kysyi Thore pilkallisesti hymyillen ja koetti työntää häntä syrjälle.
"Minä tahdon antaa sinulle luvan valita tämän puukon ja laulun välillä," sanoi Olli-poika.
Silmänräpäyksen ajan he katselivat toisiaan, toinen yhtä rohkeasti kuin toinenkin.
Sitten Thore purskahti pilkalliseen nauruun ja, vaikka väki rupesi nurisemaan, alkoi hän laulaa viimeistä värssyä:
"Mutt' kevätpäivät ne tulivat,
Ja kevät, syksytkin kuluivat.
Ei kuulu milloinkaan mitään siitä
Ett' tytön kanssa hän häitä pitää!"
"Onko tämä mieleesi?" kysyi Olli-poika ja piti oikeassa kädessään puukkoansa.
"Osaanhan minäkin hiukan sitä, jota jokainen harjoittaa," vastasi Thore ja otti puukkonsa tupesta ja laski sormensa siihen lähelle vartta.