"Minä kannoin hänen tänne," kuiskasi Thore ja nousi rahilta; "arvelin että hän saa parhaimman hoidon sinun luonasi."
"Kuka häntä löi?" kysyi Kari vakaalla äänellä ja katsoi Thorea suoraan silmiin.
"Minä en häntä lyönyt, mutta minä härsytin häntä, ja se on melkein sama asia," sanoi Thore hiljaa.
"Menettelit kukaties samaten hänen kanssaan, kuin teit tytön kanssa, jolta riistit jalansijan ja jonka annoit vieriä alas mihin sattui?" arveli Kari vähän pilkallisesti ja istui samassa vuoteen viereen.
Thore seisoi siinä murtuneena hänen sanoistansa ja loi silmänsä laattiaan. Hänen mielessään syntyi kova riita tällä hetkellä itserakkauden ja syyllisyyden tunnon välillä, ja ne olivat mahtavia taistelijoita; sillä ne olivat molemmat saman voimakkaan mielen synnyttämiä ja kehittämiä.
Hän seisoi kauan aikaa liikkumattomana. Tuvassa vallitsi syvä hiljaisuus, — sairaan hengittäminen ei kuulunut ja Kari istui suruunsa vaipuneena. Silloin hän kerrassaan kavahti kuni nukkuvainen, jota herätetään, ja hän nosti kätensä otsalle.
"Kari," rukoili hän. Hän aikoi sanoa enemmän, mutta ääni vaipui ja hän hengitti raskaasti.
Kari kääntyi surullisena häneen.
"Sigrid," sai Thore suustansa, mutta enempää hän ei kyennyt sanomaan, vaan vaipui penkille ja purskahti itkemään.
"Älä nyt häntä ajattele," sanoi Kari ja kääntyi taas Thoren luota.