"Ja koska hän silloin silmänsä nosti ja näki Aabrahamin ja Latsaruksen hänen helmassansa… Ja…"
Hereillä ne kaikki olivat. Kuin huumautunein korvin kuuntelivat ne ja tajusivat vain huminan kuin Herran äänen.
"Niin se rukoili, että Latsarus lähetettäisiin kastamaan sormensa pää veteen ja sillä jäähdyttämään hänen kieltänsä, mutta…"
"Ei. Sitäkään ei hänelle sallittu enää!"
Herra armahda niitä, jotka rikkaudessa vaeltavat!
* * * * *
Mutta nyt hän alkoi saarnata Latsaruksesta. Hän ylisti sitä ainoaa kurjaa, jonka muisto elää. Hän ylisti sitä ainoaa kurjaa, jonka kunniaksi ja muistoksi on lausuttu iäti pysyvät muistosanat, muutamilla sanoilla kirjoitettu kokonainen eepos hänen elämästänsä täällä ja hänen sielunvaelluksestansa tulevassa elämässä. Hän ylisti sitä kurjaa, jonka ylistystä veisataan lukemattomissa puukirkoissa ja kalleissa miljoonatemppeleissä, mutta jonka osaa ei kukaan tahtoisi itsellensä valita…
Ei kukaan. Ei ainoakaan. Ei parhainkaan…
"Rakkaat kuulijani!" jatkoi hän. Ja hänen edessänsä oli pelkkä
Latsarusten joukko. Siellä oli Olli Varis ja Mari, molemmat
Latsaruksia. Siellä oli…
"Onko teistä kukaan Herran edessä niinkuin Latsarus?" kaikui papin voimakas ääni.