"Sa-amahan se on!… Ihan samahan se on!"
Se oli oikeastaan ajatuksetonta, tavanmukaista. Mistäpä siinä paremmatkaan puheet otti! Siitä johtuikin hän, osaksi asiaa koristellaksensa, jatkamaan:
"Tässä kun ei minullakaan olisi tätä talonrähjää, niin minäkin kuntaan… Ku-untaan, kuntaan minä menisin", vinkui hän lujittavasti, sytytti piipun ja selitti:
"Mutta kun on se talo, niin eivät ota… Yy… yy… Eivät hylyt ota kuntaan talollista."
Ei siihen talonväki vastannut. Ei tehnyt mieli puheisilla olla nyt. Kokko puhella honotteli ja vinkui vielä hyvät hollit, puhui talollisten rasituksista ja harmitteli:
"Ja nyt menevätkin jo kaikki kuntaan, niin jotta talollisten verot vaan nousevat, jotta ei enää tule elämästä mitään… Ei mitään, ei mitään…"
"Ka… kullakinhan ne ovat ristinsä… Niinkuin talollisillakin", murahti Mari siihen jotain, enempi omia surujansa siten nureksien.
"Niin… iin… iin… iin!" innostui siitä Kokko vinkumaan ja alkoi selitellä omia ristejänsä:
"Kun ovat ensin nää kunnan ja ruunun verot jo suuret ja sitte vielä siinä lisänä papit ja muut paholaiset, niin… ii… ii… ii… Eihän siinä mikä enää jaksa. Senkö piru siinä enää jaksaa taloa pitää!"
* * * * *