Antoikin se pappi hänelle lainaksi matkarahat, kun ensin oli ottanut selon hänen elämästänsä ja erittäinkin hänen mielialastansa kirkkoa ja kristillisyyden asiaa kohtaan. Omasta puolestansa oli vielä antanut pienen avun ja jotain voiteita Marin jalkoja varten. Paljon niitä olikin nyt halla-aikana avun anojia pappilankin varoihin katsoen.
Ja nyt oli hän matkalla Siljan luo. Menomatkalla oli hän poikennut pappilaan saamaan ne rahat ja istui nyt kansliassa. Pappi puhui hänelle, rohkaisi häntä, neuvoi turvaamaan Jumalaan ja rukoilemaan Häneltä apua ja siunausta. Liikuttavasti se puhuikin, ja herkkä avunsaaneen mieli täyttyi ääriään myöten.
Pappilassa oli silloin kotiopettajana nuori ylioppilas Tauno Jokela. Se oli pienen virkamiesperheen lapsia, mutta vanhempien kuoltua olivat varat loppuneet ja hän ansaitsi niitä nyt kotiopettajan töillä, eniten rikkaissa pappisperheissä. Jumaluusoppia hänkin lueksi, mutta nuoren miehen hehkulla oli hän kiintynyt myös n.s. isänmaallisiin asioihin ja kysymyksiin.
"Tämä on eräs torppari, Olli Varis", esitteli rovasti Ollia, kun Jokela osui kansliaan tulemaan. Rykäistyänsä ja sylkäistyänsä hän vielä Ollista lisäsi:
"Ahkera työmies ja yksi hiljaisimpia henkiä seurakunnassa."
"Soo-o!… Vai niin! Jassoo!" hyvitteli Jokela ja antautui Ollin kanssa puheisiin. Hehkuvasta, puhtaasta nuorukaisen sydämestä hänen puheensa tuli. Hän puhui jonkun sanan isänmaasta, hyvitellen Ollia:
"On hauska että isänmaalla on niin uskollisia ja hiljaisia työmiehiä!"
"Ka…"
Hän sotkeutui siihen ainoaan sanaan, sillä ei hän oikeastaan sen puhetta ymmärtänyt. Sillä itse asiassa se, joka on hänenlaisten lihaa ja verta lapsuuden ajoilta, tietää, että heidän joukossansa isänmaa-käsite on jotain olematonta, korkeintaan ulkoa opittua. Ei hänen työnsä koristuksena ollut koskaan ollut sitä isänmaallisuuden ja isänmaanrakkauden risaliinaa, jonka alla niin moni isänmaalle uhrautuja itsensä kylläiseksi uhrioinaaksi lihottaa, — jos kohta moni oikeinkin uhrautuu. Työ semmoisenansa oli hänen elämässänsä kunniassansa, semmoisenaan, ilman koristuksia, siveellisenä elämänarvona.
"Sillä totta kai teidänkin työllänne on korkeana päämääränä isänmaa!" jatkoi nuori, puhdashenkinen ylioppilas hänelle.