XIV
Silja oli juur'ikään päässyt vankilasta. Ei se ollut mikään erityinen rikos, josta hän oli muutamia viikkoja istunut. Se oli vain tavallisia katutyttöjen pieniä erehdyksiä; siveellisyyspoliisia hän oli vihapäissänsä herjannut ja siitä joutunut kiinni.
Nyt hän taas varustautui lähtöön. Puolenpäivän aikaan oli vankilasta tullut ja pukeutui nyt kiireesti iltaa varten. Entisiä rahoja ei ollutkaan, ja emäntä tietysti tahtoo huonevuokran etukäteen. Hän puuhaili ja valitsi siinä hamejoukosta sopivaa. Kepeitä ne kaikki olivat ja…
"Panisit nyt sen Senniltä ostetun!" kehotteli emäntä.
Mutta ei hän siitä nyt huolinut, se oli se pitkä hame.
"Ne herrat nyt eniten lyhythameisia… Luulevat niitä ensikertalaisiksi ja nuoriksi tytöiksi", selitteli hän emännälle. Kohta hän olikin puettu, posket maalatut. Hän oli aika sievä.
"Ilmankos ne herrat sinua aina kehuvatkin… Toisille tytöillekin kuuluu Forsmanninkin herra kehuneen", mielisteli emäntä. Se miellytti Siljaa.
"Kenelle?" tiedusti hän kuin ohimennen muka, kähertäen samalla peilin edessä tukkaansa. Miten kepeältä tuntuikin nyt mieli ja olo, juur'ikään kun vankeudesta vapauteen päässyt oli.
"Iinekselle kuuluvat kehuneen… ja Hoikan Eevalle ja…" vastaili emäntä. Tukka käherryssaksissa kiinni notkautteli silloin Silja askeleita, pidellen oikealla kädellä käherryssaksia, joihin tukka oli kähertymään kiedottu, heilautti helmaa kuin varietee-tyttö ja oli iloinen.
"Ma, päälläni valkeat vaatteet ja sormukset sormessa mun",