"Saamarivie, Olli! Ne pitää tässä vaan kohtalot kellistää toiselle kylelleen niin… E-hee!" kerskui se ihan innostuneena hänelle. Sitten jatkoi:
"Jottako ei voitaisi, jos vaan niikseen ruvetaan… Vai etkö usko,
Olli? Häh?"
"Ka… Mikäpäs siinä." Jotakinhan sille täytyi siinä sanoa ja myöntää.
Se innostuikin vain ja jatkoi:
"Entäs sinun vanhin poikasi… Kusti!"
Vai siitä se nyt puhua alkaa, siitä jo vuosikymmenen sitten kadonneesta.
"Ka… Kusti", murahti Olli. Mutta se vain jatkoi. Nyt se jo selitti:
"Nääs se tämä Hoikan Antti… Minä tapasin sitä tehtaalla, sitä Anttia… Mitäs nyt sanot, Olli?" käänsi hän jo voitokkaaksi kysymykseksi. Pitihän Ollin näet jo arvata, että Hoikan Antti on jossakin kadonneen Kustin tavannut.
"Ee-ee, Ollit"
Ja se olikin uusi sanoma, vaikka uskomattomalta se tuntui.
"Ettäkö se Antti olisi niinkuin Kustia..,.?" yritti Olli.