Miten rohkaisevaa! Hän vieläkin jatkoi:
"Sillä niinkuin tuhlaajapoika palasi isän luo, kun kaiken tuhlannut oli, ja isä hänelle sylinsä avasi, niin avaan minä sinulle sylini nyt ja aina iankaikkisesti. Aamen!"
X
Joitakin päiviä oli kulunut siitä, kun pienet esihallat olivat kevyesti kulkeneet näiden seutujen yli. Eivät ne olleet sanottavaa tuhoa tehneet. Olivathan vain vikuutelleet arimpia viljoja ja niitäkin ainoastaan hallanarimmilla alavamailla.
Mutta ne olivat huolestuttaneet mieliä. Tavallisestihan ne pienhallat olivat varsinaisen hallan oireita, varoittajia. Huolestuneina oli tarkattu taivaan merkkejä ja koettu ennustella, mihin päin ilmat muuttuisivat. Kuulaaseen se tavallisesti veti iltaisin taivaan, ja myhäilevä tyyn'ilma ei ennustanut hyvää yötä.
"Herra armahda tätäkin aikaa taas!" oli usea huokaillut silloin.
* * * * *
Tänään oli ollut hikinen päivä. Aamusta iltaan oli päivä kihottanut kuin sumun halki paahtaen, vaikka oli kautta koko taivaslaen ihan selkeäväristä sineä. Tuulta ei nimeksikään. Hyttyset survoivat iltapuolella ahkerasti, ja se kaikki käänsi taas katseet ilmanenteitä kohti.
"Siinä meilläkin on ainoa leipä niissä viljelysvähissä", puheli jo Mari huolestuneena, ennenkuin aurinkokaan vielä laskuansa läheni.
"Ka… Minkäpäs sille osaa… Mikä on tullakseen, se tulee", virkkoi siihen Olli.