Ainoastaan meitä, jotka vaellamme epäselvyyksien maassa, missä keskellä päivän kirkkauttakin sadat yösumut silmillemme puhaltavat ja kaiken pimittävät.

Meitä, joiden ainoana haahtena on häviö, päällä synkeä yö ja alla pauhaava ja uhmaava ulappa, eikä johtavaa tähteä mistään näy!

Ja jos onnettomuus meidät yllättää, niin että myrsky pilvet yltämme halki repäisee ja raosta ruhjova salama välähtää ja valollansa meitä lyö ja niin kirkkauden näyttää…

Niin uusi voima taas pilvet uudelleen umpeen viskaa. Pimeys peittää taas meidät, ja meidän sielumme ikävöi johtovaloa kiihkeämmin kuin myrsky-yön pimeydessä hätäytyneen laivurin silmä johtähteänsä. Emmekä me mitään löydä. Emmekä me minnekään voi luottamuksella korottaa hätäistä ääntämme: Herra auta meitä, sillä me yöpimeydessä, hädässä ja epätoivossa olemme!

Me olemme silloin avuttomampia kuin kirkkosoutajat, jotka yömyrskyssä lujina ja kilpaa myrskyn kanssa huutavat:

Pauhaa, myrsky, ei se pelota! Meidän haahtemme on kalliolla, sillä se on Herrassa.

Kylmää yöpimeyttä juo meidän hätäytynyt sielumme silloin valon sijasta, ja me kadehdimme niitä kirkkosoutajia, jotka kuin sokeat valonsa vähästäkin saavat, ja niitä kirkossa-istujia, joille epäselväkin selvyyttä jo on.

Sillä he ovat kirkossansa kuin onnelliset lapset, jotka äitinsä rintaa imemään päässeet ovat, eivät sen rinnan laihuutta kysy, eivät nurise, vaan tyytyvät, ja niin täyden tarpeensa, onnensa, autuutensa ja kaikkensa sen maidosta saavat.

Sillä Sinua, Jumala, me ikävöimme, mekin, joilta Sinä hämäryyteesi ja epäselvyyteesi ja ristiriitaisuuksiisi kätkeydyt, niin että emme sittenkään Sinua koskaan löytää, emme Sinun olemassaoloasi emmekä vanhurskauttasi milloinkaan uskoa voine.

* * * * *