— "Harhama! Sano, enkö ole osannut kostaa?"
Syntyi pitkä — pitkä äänettömyys. Pieni vesikarpalo kierähti Tamaran kylmälle poskelle. Hän kuivasi sen kuin ohimennen, puristi Harhaman kättä nopeasti ja lausui:
— "Kun nyt voisin kostaa sinulle vielä hyvällä, niin olisin tyydytetty… Sillä minä rakastan sinua."
Ja hän hävisi pakkas-öiseen kuutamoroihuun, kuin surullinen sävel autiolle järvenselälle…
* * * * *
Mutta rauhallisena kylvi kuu kylmiä säteitänsä valkealle hangelle. Ne kimaltelivat sillä pakkasen puremina, kuin hopeataululla kipinät. Taivaan kuperalla kannella paloivat tähdet ja kaukaiset maailmat kirkkaina yönvaloina. Mutta Harhama ei tuntenut pakkasta, eikä huomannut valoja taivaanlaella. Hän tunsi olevansa jäisen erämaan asukas. Tuuli oli noussut ja vienyt pois hänen majansa. Hän seisoi nyt yksin jäisellä aavikolla, jolla ei näkynyt polkua, eikä tien viittaa.
— "Jumalan rauha, veli!" — kuului silloin lempeä ääni hänen takanaan. Hän katsahti taaksensa ja näki munkki Pietarin seisovan siellä.
— "Jumalan rauha!" — huudahti Harhama vaistomaisesti ihastuneena.
Munkki Pietarin kasvoilla näkyi sunnuntaipäivän herranrauha, niinkuin paimenen kasvoilla, kun tämä on sunnuntaina johdattanut karjansa ruohoiselle aholle ja itse istahtanut sammalelle marjaisen mättään vierelle, katsellen kuinka kylläinen karja laskee levolle ahon rehevään ruohokkoon, kirkonkellon kumahtaessa metsän takaa. Hän palasi työväen kokouksesta. Ne kokoukset olivat Venäjän kansan elämän uutuuksia. Vasta äsken oli saatu erityinen ilmotus, että ne ovat sallitulta. Ne olivat erämaan kosteikkoja, joihin aavan Venäjän lapset nyt kokoontuivat vaivaloisen erämaan matkan jälkeen virkistämään itseänsä sillä lähdevedellä, joka niistä pulppusi, ja munkki Pietari oli ensimmäisiä, joka vaatimattomana ja huomiota herättämättä palveli niihin kosteikkoihin saapuvia väsyneitä erämaan lapsia. Hän palveli siellä Jumalaa ihmisessä, kuten hän kerran oli Harhamalle sanonut, lisäten: "Meidän ihmisten ei pidä lähteä etsimään Jumalaa taivasten taivaasta, sillä Hän on käden ylettyvillä. Hän odottaa meitä köyhissä ja langenneissa." Hän sanoi näistä kokouksista palaavansa aina mieli rauhallisena. Hän palveli Jumalaansa ajamalla työväen ja köyhien asiaa.
Mutta kun Nikitin uskoi voivansa köyhyyden hävittää yhteiskuntajärjestyksen muutoksella, uskoi munkki Pietari parannuksen tulevan ainoastaan mielenmuutoksesta, jonka vaikuttaa Jumala. Hän kehotti rikkaita tekemään oikeutta köyhille ja köyhiä hän kehotti nousemaan ja auttamaan toinen toistansa lähteen reunalle juomaan sen raikasta vettä, kuulemaan linnun laulua, nauttimaan kypsyvän viljan ja kukan tuoksusta ja lepäämään kuusen siimeksessä, kuten rikkaat nyt yksin tekevät. Tänä iltanakin oli hän puhunut köyhille: "Toteuttakaa Jumalan tahtoa, viemällä toinen toisenne Jumalan antimien: raikkaan lähdeveden, kuusen siimeksen ja kypsyvän viljan luo! Estäkää rauhan tietä rikkaat sortamasta köyhiä! Tulkaa Jumalan lapsiksi ja tehkää muutkin niiksi, silloin ei kukaan ota toisensa osaa Jumalan viljasta, Hänen kuusensa siimeksestä ja lähteensä vedestä. Mutta", — oli hän nytkin lisännyt — "kaiken täytyy ensin särkyä tomuksi Jumalan edessä, ennen kun uusi voi rakentua."