Keskustelu jatkuu. Mielet lämpenevät edelleen, mutta keskustelijat säilyttävät ulkonaisen tyyneytensä, kuin kansi sisäisen paineen. Kello naksutteli. Ajan palaset putoelivat ijankaikkisuuteen…

— "Mutta te kaikki myös myöntänette, että Suomen kansan täytyy itsensä ja yksin ratkaista elämänsä kysymys, jos se mielii elää", — lausui Harhama. — "Vai mitä Te ajattelette, isä Pietari" — lopetti hän, munkki Pietariin kääntyen.

Kaikki odottivat vastausta. Anna Pawlownan mieli kuohui vaahtona.
Munkki Pietari mietti hetken ja vastasi:

— "Kansat eivät elä yksin maan päällä. Kahden naapurin maita ja työrauhaa ei turvaa raja-aita, vaan veljeys ja hyvä sopu. Riita ja epäluulo rakentavat naapurien välille aidan, jonka molemmin puolin kytee epäluulo. Ainoastaan sopu luo työrauhan, minkä turvissa vilja kasvaa pellolla ja karja lisääntyy laitumella. Mutta sopua ei synny siellä, missä naapuri ei tahdo naapuria kuulla, ei ymmärtää, eikä työn lomassa istahtaa hänen kanssansa peltonsa rajakivelle keskustelemaan ja kuulemaan tämänkin toivomuksia."

Hiljaisuus lehahti huoneesen, kuin kepeä perhonen. Harhama katkasi sen, kysyen:

— "Mutta jos rikas naapurini tahtookin siinä rajakivellä istuessa keskustella ainoastaan siitä, koska toisen on tuotava hänelle peltosarkansa, kaikkensa?"

— "Jumalan käskystä taipuvat vuoret, kuin jouhi. Etkö usko, että Hän voi katkaista pahuuden rihmat, jos ne juoksevat naapurisi sydämmestä? Luottakoon ihminen häneen… Hänen apuunsa! Mutta ei toimetonna. Sillä naapurien välinen sopukaan ei sada valmiina pilvestä. Kenen kädessä kuut kierivät kerinä, Hän voi sammuttaa ihmispovessa palavan vääryyden lieskan. Häneen luottaen voi kansa mennä pahankin naapurin luo rauhallisena… Hän voi kyykäärmeetkin taltuttaa. Jos he vihollisina yhtyvät, eroavat he ystävinä. Joka kieltäytyy koettamasta sovittelua, hän ei luota Jumalaan ja asiansa oikeuden voimaan."

Munkki Pietarin puhe vaikutti taas Harhaman kuohuvaan mielialaan, kuin voimakas lääke sairaasen. Kieltämyksen, epäilyn ja taikauskon usvat pursusivat hänen sielustansa. Niiden läpi katseli hän munkki Pietaria. Siksi näyttikin hänestä tämä munkki henkimaailman olennolta, joka lypsi viisauttansa jumaluuden nisistä. Epäröiden lausui hän:

— "Ei siitä ole kysymys… Kysymys on siitä, että jokaisen kansan täytyy itsensä saada ratkaista ja täytyy ratkaista olemuksensa ydinkysymys, se on: olla oman peltosarkansa herra."

Keskustelu kiihtyi. Rajamaiden kysymys ja Suomen kysymys, on kuin kuiva katajapensas. Mielet lämpenevät. Isänmaan henki nousee niistä katkerana, kuin savu turpeesta. Isänmaanrakkaus tupruaa jo kytevänä vihana. Solmu Rajajoella pingottuu. Kuiva kataja uhkaa syttyä.