Ja sitten pureksii kiukustunut pakkanen Pohjan periltä saapunutta tuulta. Tuuli raivostuu. Se karkaa myrskynä valkean hangen kimppuun, sieppaa sen pinnalta pehmeän lumen, tuprauttaa sen tuiskuna ilmaan, viheltäen raivoissaan:
Vhiu-uu-uu!
Lumista tietä astelee munkki Pietari Harhaman seuraamana. Myrskyn vihellyksestä kiukustuu pakkanen ulvovaksi pedoksi. Se pureksii viheltelevää myrskyä yhä kipeämmin. Myrsky hurjistuu, kohoaa siivillensä ja alkaa vinkua kylmän käsissä…
Kulkijat jatkavat matkaansa. Munkki Pietari alkaa puhua seuralaisellensa:
— "Tulemme kohta Hornan luolan tehtaille. Jumala tarjoaa siellä sinullekin työmaan, jossa voit Häntä palvella. Työselkkauksien johdosta on siellä suunnaton puutos työväen keskuudessa. Siellä vuotavat köyhyyden vesisuonet. Kun tulet niille, löydät sen tien pään, joka johtaa Jumalan yhteyteen. Elämäntarkotus odottaa siellä, kuin kukka, joka ikävöi poimijaansa. Siellä on todellakin kurjuuden erämaa… Köyhyyden kirkonkellot soivat siellä, kutsuen ihmisiä palvelemaan Jumalaa: tukkeamaan puutteen vuotavia nisiä ja parantamaan sen paisuneita rintoja…"
Vallaton myrsky kiehahti vihuriksi. Se sieppasi kinoksesta lumipilven ja viskasi sen munkki Pietarin kasvoille. Munkki pyyhki kasvonsa ja jatkoi puheluansa:
— "Uusi työväenliike on Jumalan kädessä nouseva aalto… Se liike on suopea sinun isänmaasi asialle… Kun se vaan ei tarttuisi miekkaan ja hukkuisi omaan vereensä!"
Samassa ajoi vastaan joukko talonpoikia viljakuorminensa. Tie oli ummessa. Laihat hevoset kiskoivat vaivaloisesti, selkä ojona raskaita kuormia kinosten läpi.
Pakkasen purema lumi kitisi ja narisi re'en jalaksen alla. Miehet kahlasivat kinoksessa kuormiensa vieressä raskain askelin, notkuvin polvin. He olivat puetut rääsyisiin sarkakauhtanoihin. Muutamien aukinaisista kengänkäristä pisti näkyviin jalkarisa, tai paljas isovarvas. Toisilta näkyi paljas rinta. Kaikki olivat kuihtuneen näköisiä, harmailla kasvoilla huolien kyntämät rypyt.
— "Minne matka, lapset?" — kysyi munkki Pietari vastaantulijoilta.