Ja samaten oli hurmautunut koko Hornan luolan raatajajoukko. Sen joukon lukemattomat tuhannet katselivat uutta ilmiötä, kuin ihaninta aamunsarastusta, joka tunki hautojen höyryihin, valaisten niitä, jotka siellä työtä tekivät. Eivätkä he alussa jaksaneet silmiänsä uskoa. Mutta silloin munkki Pietari osotti heille nousevaa aurinkoa ja sanoi:
— "Veljet! Katsokaa aurinkoa taivaalla! Eikö Jumala nosta sitä joka päivä jakamaan yhtäläistä valoa kaikille? Eikö Hän avaa lähteensilmää pulppuamaan raitista vettä saman mitan kaikille? Eikö Hän kasvata kukkaa jakamaan samaa tuoksua kaikille? Astukaa esille ja te löydätte auringon taivaalla, lähteen erämaassa ja kukkasen kedolla. Ottakaa se kaikki, minkä taivaallinen Isä on teille valmistanut! Silloin kun otatte sen, tapahtuu Hänen tahtonsa."
Aamu!… Aamu! — kuului silloin ilosanoma halki Hornan luolan.
Aamu!… Aamu! — kertautui se myrkyllisissä kuopissa ja kattiloissa.
Aamu! — kulki ilo huuto kurjiin koteihin, puutteen, risojen,
sairauden ja pimeyden pesiin…
Ja kuihtuneet työläiset nousivat luolistaan ja tulivat ulos katsomaan uutta valoa. Äidit ottivat ryysyiset pienokaisensa laihoille käsivarsillensa ja lähtivät ulos pimeistä, ummehtuneista hökkeleistänsä, ottamaan osansa siitä, minkä Jumala oli heille valmistanut. Ja todellakin he huomasivat, että aurinko paistoi, valmis kukkanen tuoksui ja lintu liverteli ilmassa, samalla kun etäämpää kuului lähteen ilonen sorina ja tuoksui kypsyvä vilja.
— "Aamu!… Aamu!" — huusi silloin joukko, joka oli pimeydestä astunut ulos, varjostaen käsillänsä uuteen, armaasen valoon tottumattomia silmiänsä. Ja kun kirkonkellojen soitto alkoi kuulua, huokasi ihastunut kansa:
— "Suuri ja armollinen olet Sinä, maan lapsien Jumala!"
Se oli Hornan luoliin haudatun ihmisluokan ylösnousemus. Se oli suuri, juhlallinen ja rauhallinen, kuin kuolleista ylösnousemus. Kurjuuteen haudatut heräsivät tuhatvuosien unesta, huomasivat että kaikki se, minkä he olivat luulleet kuuluvan ainoastaan rikkaille, kuuluikin samalla oikeudella myös heille. Heitä odotti valmis maailma, sen lorisevat lähteet, lehdon siimes ja kukkainen nurmi. Heitä odotti mehevä maan multa ja valmis, keltainen siemen sanoen: "Kylvä ja leikkaa! Jumala lainaa kasvun, sateen kasvuajaksi ja poudan heilimä- ja tuleentumispäiviksi." Heitä odotti puu, jonka oksat notkuivat punertavien hedelmien painosta ja sanoi: "Hoida minua ja syö hedelmäni!" Ja käki jakoi kukuntaansa erotuksetta kaikille. Tähän asti olivat he luulleet kaiken sen olevan heiltä kielletyn. He eivät uskaltaneet vaatia siitä osaansa. He uskoivat että Jumala on sen antanut rikkaille ja pannut heidät ainoastaan hoitamaan heidän omaisuuttansa, kylvämään heidän hyväkseen, kokoamaan hedelmät heille. Mutta nyt oli Jumala lähettänyt palvelijansa ilmottamaan, että se kaikki on valmistettu heillekin ja he kurottivat jo käsiänsä…
Mutta silloin nosti munkki Pietari sauvansa ja lausui:
— "Niin rikkaan maan on Jumala ihmisille valmistanut. Sen multa riittää kasvattamaan leipää jokaiselle. Niin ehtymättömän auringon on Hän luonut valon lähteeksi. Sen lämpö riittää kypsyttämään viljan jokaisen peltosaralla ja hedelmät jokaisen puussa. Hänen pilvestänsä ei lopu koskaan vesi, eikä koskaan kuivu hänen armolähteensä. Köyhyyden ja puutoksen syyt eivät siis ole Hänessä, vaan teissä, Hänen lapsissansa. Hän on valmistanut kaikkea kylliksi. Tehkää mitä minä sanon ja köyhyys häviää ja kaikki on teidän."
Silloin kurjat kurottautuivat ottamaan munkki Pietarilta niitä avaimia, joiden piti avata heille maan aarreaittojen ovet. Ja munkki Pietari antoi heille ne avaimet. Hän lausui: