Mutta äkkiä laski kuvassa myrsky siipensä alas, aallot painoivat harjansa mereen ja pedot vapisivat pelosta, lyyhistyen piiloihinsa. Elämän lähteestä nousi Jumalan henki ja kutsui langenneita.
— "Korvennus!" — huudahti Perkele kiivaasti, polkien jalkaa ja osottaen sähisevällä käärmeellä syntiinlankeemuksen kuvaa. — "Siinä ilmenevät jo Jehovan juonet ja vääristely… Nyt lymyävät ne jo viikunalehtien alle. Katsokaa! Se viettelijä on kätkenyt omenaan, jota ihminen söi, sen uskon, että paha on väärä ja hyvä oikea."
— "Se vanha vääryyden hämähäkki! Mutta omaan verkkoonsa on Hän sortuva. Hän on sinun kädessäsi sokeus!" — huudahtivat palvelijat tulen seasta kauhistuen Jehovan ilkeyttä. Perkele jatkoi puhettansa, kiivaasti edestakaisin kävellen ja katsellen kuvauksen kulkua:
— "Siinä nyt näette! Mies ryömii jo lehtien alta Jehovan eteen… Kas sitä!… Ja piilottautuu vielä eukon hameen suojaani Hah-hah-hah!" — nauroi hän lopuksi, tehden kuvaavan liikkeen.
— "Hah-hah-hah-haa!" — nauroivat palvelijat Perkeleen mukana.
— "Siitä asti" — jatkoi Perkele, — "on miehen linnana ollut hame."
— "Ja vakuuttavat, että muka Jehova olisi heidän linnansa", — ivaili Hiisi.
Tuliluolan taustalla kuvautui paratiisista lähtö. Musta oli miehen mieli. Naisen elämä oli okainen orjantappura. Etäältä häämötti erämaa, jossa ohdake kukki ja kuolema terotti viikatettansa. Perkele osotti lähteviä palvelijoillensa, puhuen halveksuvasti:
— "Siinä nyt näette! Mies tanssii jo eukkoinensa Jehovan pillin mukaan, lähtee Hänen ajamanansa pois Paratiisista muka syyllisenä… Se vanha kettu on syöttänyt ihmiselle sen uskon, että Hänestä luopuminen olisi lankeemus."
— "Hänen vääryytensä rihmat juoksevat Hänen siteinänsä kaikkialla… Mutta päivänsappi on Hän sinun edessäsi… Hän on sammuva sinun kirkkaudestasi. Hänen rihmansa ovat häviävät", — kohisi enkelikuoro.