— "Sillä tavalla", — vastasi Geldners — "tehdään tilattomat hallituksen ystäviksi. Semmoisissa joukoissa juuri on Venäjän vallan turva rajamaissa… Ei pidä vaan annettavaa antaa niin tarkkaan, ettei mitään jää myöhemmin annettavaksi."
— "Mutta armahtakaa nyt, parooni!" — keskeytti kenraali Pawlof. — "Kumousliike voi nousta ja käyttää samaa asetta. Sekin voi ostaa tilattomien kannatuksen tilallisten mailla."
Harhama seurasi keskustelua tarkkaavasti, mutta välinpitämättömänä. Hän uskoi sairaloisesti, että kaikki ne keskustelut olivat joutavia, sillä ne kysymykset tulee ratkaisemaan uusi tekijä, se veriruskea vallankumous, jonka punaisilla siivillä hänen henkensä lenteli vakoilijana tässä loistavassa joukossa. Se toivo teki hänestä sorisevan vierasjoukon kylmäverisen vihollisen.
Loistava seuraelämä ryöppysi virtana. Loistavat puvut kohisivat.
Jalokivet paloivat. Arvomerkit loistivat tähtinä. Nauru helähteli.
Naisten avonaiset rinnat houkuttelivat. Katse kietoi paulojansa. Ei
näkynyt huolen hämärääkään. Elämä hohti koreana kuplana.
— "Kurjuuden maaperästä kasvanut elämänkukka", — mietti Harhama. Osottaen huomiota paroonitar Lichtensteinille, seurasi hän taas samalla keskustelua.
— "Joutavaa pelkoa!" — vastasi Geldners. — "Kapinalliset eivät voi ilman korkeimman vallan lupaa antaa mitään… eivät tuuman alaakaan. Hallituksen pitää sallia niiden luvata, vaikkapa vuosikymmenkin, ja tehdä vaan lupaukset tyhjiksi… Torpparit ja muut houkuteltavat väsyvät odottamaan ja silloin voi hallitus astua esille." — Sikariansa sytyttäen jatkoi hän loppuun: "Valtiollisessa toimessa täytyy aina seurata kylmää järkeä, eikä tunteita. Kylmä järki on kaiken peruskivi…"
Kenraali Pawlof näytti tuskastuvan. Kuvaavan kädenliikkeen tehden, keskeytti hän Geldnersin:
— "Mutta sallikaa… sallikaa kysyä: Onko mitään sen kylmempää järkeä, kuin se, mikä on miekan terässä? Miekka ja hirsipuu ovat korkeimman vallan kädessä paljoa mahtavammat aseet kuin palanen torppareille tarjottavaa perunamaata… Terveydeksenne, paroonitar ja herra Harhama!… Miks'ette juo?… No, kuinka suvaitsette viihtyä kesällä, paroonitar?" — kääntyi hän taas puhuteltuihin.
— "Vallan hyvin… Terveydeksenne, kenraali!" — vastasi paroonitar nyökäyttäen päätään.
— "Terveydeksenne, herra Harhama!… Ja Teidän kylpynne, paroonitar, yhä vaan viihdyttävät hurmaavaa kylpijätärtänsä?" — jatkoi kenraali Pawlof.