— "Ah Te, parooni! Te olette tänä iltana turhan arkailija ja järkeilijä. Raahatkoot ne vaikka tuhannesti kirkon katolle kaikki hirsipuut! Miljoona roomalaisten ristinpuita loistaa kirkkojen katoilla ristinä, mutta löytäkääpä parikaan, jotka haluaisivat niihin riippumaan!… Nöyrimmästi kiittävät kunniasta… Siinä se on koko juttu… Kirkonkatolle!… Ettekö huomaa kuinka ne teidän niin sanotut 'ihmiset' jo kaikin voiminsa kiskovat Rooman ristinpuita alas kirkonharjalta?… Korjaavat hullutusta uudella hulluttelulla…"
Lakeijat tarjosivat jo kolmatta ruokalajia ja rüdesheimer-viiniä. Orkesteri soitti Mozartin sävellyksiä. Harhama seurasi keskustelua, kuin vakoilija, mutta välinpitämättömän näköisenä ja puhellen paroonitar Lichtensteinin kanssa kirjallisuudesta… Kenraali Pawlof jatkoi:
— "Millä te, parooni, tyydyttäisitte esimerkiksi meidän omien talonpoikiemme vaatimukset?… Jos jakaisitte niille aateliston, luostarien ja valtion maita vaikka kuinka säästäen, loppuisivathan ne kumminkin kerran… Mutta miekkaa ja hirttonuoraa riittää maailman loppuun asti… Hyvinkin riittää. Kiitos Jumalalle!… Ja lisäksi: Jos ostatte talonpoikien alamaisuuden aateliston mailla, teette aateliston korkeimman vallan vihollisiksi… Ja millä te sen suosion taas ostatte?"
— "Tietysti heidän omilla, talonpojille jaetuilla maillaan", — vastasi parooni Geldners kuivasti. — "Viihdytellään kumpaakin samalla maalla… vuoron perään, niin ei maakaan lopu koskaan… Sitäpaitsi on hallituksella muutakin annettavaa, kuin maa. Esimerkiksi Suomessa on hallituksella valta. Siellä kilpailevat eri puolueet keskenään. Annettakoon, Herran tähden, niiden olla vuoron perään Venäjän hallituksen palvelijoina… no sanokaamme: suosiossa!"
Lakeijat tarjosivat jo neljättä ruokalajia ja tokaijer-viiniä. Orkesteri soitti Tshaikowskijn sävellyksiä. Iloinen puheen sorina kuului kaikkialla. Kaikkialla näkyi kiemailua, iloa ja huolettomuutta… Elämä kohisi valkeana vaahtona. Ihmiset kuhertelivat elämän kultaoksalla. Nauru helskyi vallatonna… Venäjän ylhäisö loisti kesäyön kauniina perhosparvena… Paroonitar Lichtenstein kertoi Harhamalle erästä uusinta aviorikosjuttua… Harhama unohti hetkeksi pommin ja kiintyi keskustelua seuraamaan.
— "Teidän periaatteenne, parooni, merkitsee sitä, että kansalle pitää antaa hirttonuoran pää… vuoroon yhdelle ja vuoroon toiselle puolueelle", — jatkoi Pawlof.
— "Mutta jos sen pään annatte, voitte olla varma, että ne vievät koko nuoran… Ja kaulannekin ne syntiset vievät… Oman päänne ne katumattomat vievät lopulta…"
— "Ei suinkaan minun periaatteeni sitä merkitse", — väitti parooni Geldners. — "Jos hallitus on kylliksi viisas ja luja, voi se hirttonuoransa lainata… sanon lainata kansalle, vuoroon yhdelle ja vuoroon toiselle puolueelle… Itse voi se asettua sopivalla ajalla ahdistetun suojaksi ja… olkoon menneeksi: antaa nuoran sille…"
— "Mutta entä jos lopulta Pilatus ja Herodes tulevat ystäviksi?" — tarttui Pawlof jyrkästi, kiehahtaen.
— "Silloin heittää hallitus niille kultaisen omenan", — vastasi parooni Geldners kylmäverisesti.