Tähän loistavaan seuraan putosivat kenraali Pawlofin sanat, kuin maineen ja kunnian kultapallo. Koko joukko kuohahti. Venäjän suuruus ja mahtavuus kohosi loistavana leijana ihailtavaksi. Miesten tiet se sirotteli maineen seppeleillä, naisille se rakenteli ritarilinnoja ja tarjoili vallan loistavia rihmakeriä.

Puhe syöksyi kepeänä ryöppynä Venäjän suuruuteen ja mahtiin. Puhuttiin maailmanvallasta, Venäjän tulevasta rikkaudesta ja loistosta… Pietari Roomana — Neva ja Volga maailman valtasuonina ja Venäjän Tsaari sivistyneen maailman imperaatorina, itsevaltiaana keisarina… Se ajatus ajoi kepeät mielet kunnianhimon loistaville merenselille… Puhuttiin myös sodasta… suurista voitoista… vallankumouksesta, mutta kaikesta kevyesti, kuin höyhenellä koskettaen. Parooni Geldners vastasi kenraali Pawlofin äskeiseen huudahdukseen kuivasti:

— "Miten tahdotte uskoa. Mutta Tsaarin rautaisinkaan tahto ja Venäjän mahtavuus eivät voi kauvan seisoa miekan terällä kahtia leikkautumatta… Ei leijonakaan voi juosta miekan terällä…"

— "Mutta ei leijona myös pysy leijonana, heittämällä pentunsa ensimäiselle tyytymättömälle lurjukselle, joka uskaltaa sen eteen astua… Kynsiänsä sen pitää semmoisille hävyttömille näyttää… kynsiänsä ja hampaitansa," — keskeytti kenraali Pawlof kovaäänisesti.

Loistava seura kietoutui keskustelun ympärille. Se säesti sitä parvissa ja kaksittain. Isänmaallisten tunteiden kuohu nousi valkovaahtona. Hetken kuluttua sekaantui puheeseen paroonitar Lichtenstein kysyen:

— "Mutta mistä johtuu kansan tyytymättömyys? Onhan heillä…"

— "Sanokaas muuta, paroonitar! Valittavat, että ei ole leipää… Kapinoitsijoiden oppeja!" — keskeytti Pawlof kiivastuneena ja lisäten innoissaan: "Sallikaa juoda maljanne, paroonitar!… Ja Te, herra Harhama! Terveydeksenne!"

— "Mutta", — huomautti paroonitar Lichtenstein — "miksi talonpojat eivät syö enemmän liharuokia ja vihanneksia?… Esimerkiksi raparperia… tilliä… ja…? Pitäisi perustaa keittokouluja ja opettaa talonpoikia valmistamaan ja syömään liharuokia ja kasviksia… Sentähden niiden vartalokin on niin jäykkä, kun syövät yksinomaan leipää… Tiedättekö, kenraali, minä en syö leipää kuin kymmenisen grammaa päivässä… Miks'ei hallitus käske talonpoikia lihaa syömään?…"

Harhama puri huuliansa. Pawlof käveli edestakaisin lattialla kiihtyneenä. Hieman itseänsä hilliten vastasi hän:

— "No… Voi olla, että niillä ei maalla ole aina lihaakaan…
Mutta kasvattakoot karjaa ja juokoot maitoa!" — ja tarjoten sikaria
Harhamalle kysyi hän: "Ettekö polta, herra Harhama?…"