— "Kiitos, kenraali! En."
— "Todellako?… No se on harvinaista… Minulle on tupakka toinen luonto."
Ja jatkaaksensa vastaustansa paroonitar Lichtensteinille puhui hän sikaria sytyttäessänsä:
— "Voi olla… Voi olla, että köyhyyttä on, mutta…"
— "Mutta", — keskeytti paroonitar Lichtenstein vilkkaasti — "miksi ei silloin panna useammin toimeen esimerkiksi hyväntekiäis-tanssiaisia ja arpajaisia ja…? Ajatelkaa, kenraali: Minä olin viime talvenakin kuusissa tanssiaisissa köyhien hyväksi… Kuusissa tanssiaisissa, ajatelkaa!… Lisäksi kolmissa arpajaisissa, joissa myös tanssittiin… Jos kaikissa kaupungeissa pantaisiin toimeen tanssiaisia, vaikkapa… no, vaikkapa kerran viikossakin, niin kokoontuisihan siitä jo rahaa."
— "No, niin", — keskeytti kenraali Pawlof. — "Te, paroonittareni, tanssitte siis viime talvena yhdeksän kertaa niiden hyväksi ja tiedättekö miksi ne meitä sanovat palkkioksi?… Verenimijöiksi…"
— "Olkaa nyt!" — huudahti paroonitar, joka luuli Pawlofin leikkiä puhuvan. Harhaman mieltä alkoi keskustelu jännittää ja kaiken jännityksen ohella juoksivat hänessä omien mietteittensä säikeet. Ylihuominen päivä nosti jo taivaanrannalle aamuruskoista kannikkaansa. Hän osaksi unohti ympäröivän joukon. Pawlof jatkoi puhettansa paroonitar Lichtensteinille:
— "Uskokaa, tai olkaa uskomatta!… Vieläpä vaativat, että Teidän täytyy jakaa heille omaisuutenne. Ajatelkaa: suorastaan vaativat, hävyttömät!… Onko ennen moista kuultu?… No, parooni! Mitä Te sanotte sosialismista?"
— "Ne saarnaavat aikansa ja lakkaavat… Omistusoikeus on ihmisessä synnynnäinen luonnonvietti, eivätkä sitä voi mitkään opit hävittää", — vastasi parooni Geldners kuivasti.
— "Niin, niin. Mutta minä tarkotin: Pidättekö Te oikeana sen opin?" — kyseli Pawlof innostuneena. Paroonitar Lichtenstein ei näyttänyt käsittävän puhetta. Harhama seurasi sitä jo kokonaan jännittyneenä. Parooni Geldners vastasi varovasti ja välinpitämättömänä: